Kaikki

Eväsretki Kemihaaran maisemissa 2018 – Päivä 6

Aamulla kamat kasaan ja tupa kuosiin. Vellit naamaan ja autolle. Reitti oli yllättävän saman näköinen valoisalla kuin se oli ollut ensimmäisenä iltana pimeässä. Toki muutama kohta näytti täysin vieraalta. Autolla vaatteita vaihtaessa ja kamppeita pakatessa keli oli huomattavasti lämpimpi kuin rumbaa toiseen suuntaa tehtäessä. Kuitenkin onnistuin palelluttamaan näpit, ja niitä saikin sitten lämmitellä penkinlämmittimen ja […]

Eväsretki Kemihaaran maisemissa 2018 – Päivä 5

Päivästä ei jäänyt paljoa sanottavaa. Verkkainen aamu niin kuin eilenkin, sillä ei ollut taaskaan kiire minnekään. Selailtiin tuvalle sytykkeiksi jätettyjä sanomalehtiä ja nautiskeltiin aamupalaa. Päätettiin tehdä jotain hyödyllistä ja laitettiin tupa tip top kuntoon: lakaistiin lattiat huolella ja pyyhittiin kaikki pinnat, järjesteltiin kalusto siistiksi ja tehtiin reilusti puita ja kiehisiä. Hiihdeltiin rauhaksiin eilistä reittiä takaisin […]

Eväsretki Kemihaaran maisemissa 2018 – Päivä 4

Eilisen reissun tavoitemuutoksen takia ladulle ei ollut kiire. Annettiin muitten lähteä tuvalta ennen meitä ja otettiin aamu ihan rauhaksiin. Siivoiltiin tupa kunnolla ja tehtiin reilusti puita ja sytykkeitä seuraaville valmiiksi. Lähdettiin myöhään liikkeelle, sillä ei ollut vähäisintäkään kiirettä minnekään. Tavoitteena olivat vain Vieriharjun saunan löylyt. Löin taas pitoa optigripin pohjaan ennen lähtöä, mutta siitä ei […]

Eväsretki Kemihaaran maisemissa 2018 – Päivä 3

Juha kohensi tulta kolmen aikaan. Tai siis sytytti kamiinan uusiksi. Aamulla tuvassa oli vielä 8 astetta lämmintä vaikka se vetoisa olikin. Pompittiin ylös kasin aikaan. Siivoiltiin eilen polyuretaaniksi pitkin eteisen seiniä ja ovea lauenneet Lapin panimon laagerit pois ynnyköitiin vähän. Päästiin liikenteeseen kympin aikaan. Suunniteltiin koppaavamme eilen havaittu vahva moottorikelkkaura Väliselän rinteeltä ja suuntaavamme sitä […]

Eväsretki Kemihaaran maisemissa 2018 – Päivä 2

Heräiltiin puoli kasin aikaan. Muut tuvassa majoittujat vielä nukkuivat ja hoideltiin aamupalat ja kamojen hieronnat hiljaisuudessa. Päätettiin ottaa suunnaksi Karhuoja. Kun muut tuvan asukit heräilivät ja alkoivat keitellä aamupuuroa, päätettiin itse hipsiä liikkeelle. Pakkasta oli vielä rapeat parikymmentä astetta. Nytkytettiin päivän vanhaa kelkkuraa seuraillen Naltiojoen poikkaisevalle poroaidalle, ja pari päivää vanhoja hiihtojälkiä edelleen aidan nurkalle […]

Eväsretki Kemihaaran maisemissa 2018 – Päivä 1

Hyppäsin edeltävänä iltana Helsingin päärautatieasemalta junan kyytiin. Mukana iso duffelikassi, sukset ja sauvat sekä pari ahkiota. Onneksi sain siipimiehen matkaan auttamaan romppeiden kantamisessa junaan. Tsiigasin junalippua ja vaunujen numeroita. Ei täsmännyt. Oman vaununumeroni perusteella tuubista puuttui pari vikaa vaunua. Muitakin hämmentyneitä matkaajia palloili laiturilla. Tempaistiin kamat kuitenkin lähinnä oikeaa olevaan vaunuun ja jäin odottelemaan konnaria. […]

Hammastunturin syysvaellus 2017 – Päivä 7

Joku käveli teltan ohitse. Oli hämärää ja vilkaisin kelloa. Kohta seitsemän. Vili ainakin oli vielä teltassa, ja tuskinpa Juha tai Anttikaan olisi vielä tähän aikaan pihalla toikkaroimassa. Äänet lähtivät poispäin. Nukahdin uudestaan. Heräilin uudestaan puolisen tuntia myöhemmin, eivätkä muut olleet vielä hereillä. Uni ei maistunut, joten jäin pohdiskelemaan elämän tarkoitusta ja odottelemaan muiden heräilyä lämpimään […]

Hammastunturin syysvaellus 2017 – Päivä 6

Heräsin omaan vapinaani nukuttuani tunnin. Olin pukenut liikaa päälle makuupussiin ja hikoillut sen kosteaksi. Nyt oli kylmä. Tai sitten olin kipeä. Olo oli sekava ja jotenkin epätodellinen. Kömmin teltasta pihalle ihmettelemään pimeyttä hetkeksi ja palasin takaisin telttaan nukkumaan. Suuntailtiin aamulla vilpoisessa kelissä Appistunturien itälaitaa Nilsinnokalle, avosoiden välistä Pistoolivaaran varvikoihin ja siitä hieman epäilyttävän avosuon läpi […]