Heräiltiin puoli kasin aikaan. Muut tuvassa majoittujat vielä nukkuivat ja hoideltiin aamupalat ja kamojen hieronnat hiljaisuudessa. Päätettiin ottaa suunnaksi Karhuoja. Kun muut tuvan asukit heräilivät ja alkoivat keitellä aamupuuroa, päätettiin itse hipsiä liikkeelle. Pakkasta oli vielä rapeat parikymmentä astetta. Nytkytettiin päivän vanhaa kelkkuraa seuraillen Naltiojoen poikkaisevalle poroaidalle, ja pari päivää vanhoja hiihtojälkiä edelleen aidan nurkalle Naltion kupeeseen.
Kiroilin koko huikaisevan neljän käyrän nousun joelta aidan kulmalle. Hiki virtasi ja ojentajia huusivat armoa. Saatanan Optigripit. Pidosta ei aavistustakaan. Polvenkorkuisetkin nousut olivat haastavia kun ahkio kiskoi taakse päin ja ainoa pito löytyi sauvoista. Lainassa oleviin Karhun nanopinnoitesuksiin oli tullut ladattua kovat odotukset; nanosukset piti pitää ja luistaa oloissa kuin oloissa, mutta ilman sen suurempaa huoltoa. Intissä vastaavat lankut olivat toimineet vallan mainiosti. Nyt pettymys oli valtaisa. Toisaalta, eipä Juhankaan perinteisemmissä lankuissa pitoa ollut juuri enempää. Samassa liemessä killuttiin. Poroaidan nurkalla olevalta suolta avautui näkymä Korvatunturille asti.
Vanhat suksien jäljet karkasivat jossain Naltion koillislaidalla ylärinteeseen, eikä pystytty vastaamaan ahkioiden kanssa haasteeseen. Seurailtiin karttaan merkityn polun linjaa mukaillutta vanhaa poroaitaa kohti etelää. Safkailtiin Väliselän tasalla olleella laakealla nenällä. Ahkion päällä istuskellessa, jalat suksien päällä oli helppo kuvitella lunta olevan vain vähän, mutta heti harha-askeleen otettuaan sai kyllä huomata sitä olevan reippaasti yli metrin. Joululahjaksi saadut Hestran rukkaset lämmittivät tauolla käsiä ja mieltä. Jatkettiin kohti Karhuaapaa ja -ojaa.
Umpinen hanki oli suoraan sanottuna paskaa hiihtää. Tai eihän se toki ollut edes hiihtoa, vaan kömpimistä ja könyämistä lankut jalkoihin hirtettyinä. Kaipa se pitäisi kohta jo tajuta että umpiseen hankeen 225cm pitkät erälankut ovat auttamattomasti liian lyhyet. Sotatouhuissa ne voivatkin toimia, jos ja kun ladunavaajaa vaihdetaan vartin välein ja vaihtajia on sen verran että vuorojen välissä ehtii kunnolla levähtää. Mutta kahdestaan homma oli tyhmää täynnä. Eipä ahkiovalintakaan ollut paras mahdollinen. Käytössä olivat Snowsled HDPE -ahkiot – jotka ovat vallan mainiot vehkeet kovalla pakatulla lumella – mutta jotka tahtoivat umpisessa ennemminkin imitoida torninsa pinnalle nostanutta sukellusvenettä kuin kevyesti eteenpäin lipuvaa kutteria.
Parisataa metriä ruokatauon jälkeen saavuttiin uskomattoman vahvalle moottorikelkkabaanalle. Se saapui Hangasselältä päin ja näytti suuntaavan seuraavaksi ehkä Rakitsaa kohden. Hiihdettiin sitä sata metriä ihan vain kantavan lumen ilosta, kunnes poikettiin takaisin kohti etelää. Venailtiin koko ajan josko jostain ilmaantuisi karttaan merkityn poroaidan linjaa mukailevia uria, mutta eipä niitä pahemmin näkynyt. Eipä näkynyt pahemmin aitaakaan. Vanha katkonainen puuaita jota oltiin seurailtu Naltion pohjoispuolelta asti kyllä jatkui. Lopulta umpeen tuiskunnut kelkkaura kaarsi eteemme Sukoivan pohjoispuolelta, saapuen Karhuaavan luoteisjatkeelle Suojametsäalueen rajan kohdilla. Ura auttoi, muttei tehnyt etenemisestä kuitenkaan turhan helppoa. Lunta oli kinostunut teamaton kairaaman kanjonin täydeltä, joten uraa sai edelleen avata. Nyt kuitenkin pystyi ajoittain luottamaan siihen ettei suksi humahda muutamaa kymmentä senttiä syvemmälle hankeen. Hanki imi mehut ja auringon alkaessa hiljalleen laskea alkoi paleltaa vaikka vaatetta oli päällä vallan riittävästi. Kuukkelit onneksi kannustivat matkamiehiä.
Karhuojan kämppä oli tyhjillään ja yhtä kylmänä kuin ulkoilma. Muita ei jälkienkään perusteella ollut käynyt paikalla muutamaan päivään – tai viikkoon. Tupakirjan perusteella huolto oli käynyt paikalla pari viikkoa sitten ja edelliset majoittujat joskus viime vuoden puolella. Taisi olla lokakuun lopulla. Vaatteet olivat hiestä kosteat ja alkoi palella. Tehtiin läpimiksemme puutöitä. Tylsä ja vino saha tarjosi uutta hikeä taas pintaan. Kamiina veti huonosti oltuaan pitkän aikaa käyttämättä ja puski savut sisälle. Karhuojan kamiinaviritelmä oli kekseliäs. Tuvasta kamiinan savupiippu kiemursi viereiseen kuivatushuoneeseen, joka saatiin näin samalla lämpiämään. Viritys tosin tarkoitti, että sekä tupa että kuivatushuone lämpesivät hitaammin kahden kamiinan komboon verrattuna. Kamppeita ahkioista purkaessa huomattiin ruokakassista tunkeva selkeä oluen tuoksu. Joku tölkeistä oli lauennut, ja epäiltiin sen olevan ainoa hölskyvä Litovelin tumma. Korkattiin kyseinen yksilö ja lipiteltiin sitä Trangian alumiinisesta kattilasta. Litovel ei ole kummoinen olut, mutta kuitenkin nyt parasta mitä olen maistanut. Nestemäinen saaristolaisleipä upposi ikeniin ja keskushermostoon.
Pistettiin sauna lämpiämään ja poronkäristykset tulille. Lihan sekaan taisi upota noin 100g voita. Ilmankos olikin aivan timanttiset kärdärit. Myös päivän aikana avatuilla latukilometreillä saattoi olla osuutta asiaan. Sauna ei oikein ottanut lämmetäkseen. Epäiltiin umpijäässä olevia rakenteita, mutta todellinen syy selvisi löylyä heittäessä. Ikkunan karmeista suorastaan tuuli sisälle, ja löylyn hyöryt tiivistuivät paksuksi usvaksi ikkunan ohi virratessaan. Kaikenkaikkiaan 60 asteinen höyrysauna keskellä metsää kirkkaassa pakkasyössä oli kuitenkin nautinnollinen kokemus. Illalle oli varattu vielä lettujakin, mutta ei jaksettu ruveta niitä paistamaan. Lapin radion tuudittelemana nukkumaan ja valmistautumaan huomiseen koitokseen.