RRRapeaa. -7 astetta ulkona. Teltassa kuitenkin selkeästi plussalla. Kosteasta lämpöisestä teltasta ulos vaatteita jumppaamaan. Kyykkyjä puuroveden kiehumista odotellessa. Kaikki vaatteet päälle ja vähitellen koneen käynnistyessä pois.
Suunnattiin Erttetvarrin ”Kivikaarteelle”, joka on ilmeisesti vanha kivistä kasattu erotusaitaus. Tai sitten ei. En oikeastaan tiedä, mutta etelän vetelän silmään tuo näyttää poroaitaukselta. Aamu auksei verkkaisesti. Sekä oman pään sisällä, että kelin osalta. Aurinkokin vaikutti olevan hieman kohmeessa.
Erttetvarrin huipulla ihmeteltiin komiomittaustornin jäänteitä ja yritettiin tähystellä loppupäivän reittiö. Ucha Erttetvarri kuitenkin varjosti suunniteltua reittiä sen verran ettei saatu selkeetä kuvaa väylästä. Alhaalla vaelsi valkea hahmo. Poro kai. Jetihän asuu Himalajalla.
Päivämatka ei ollut pitkä, joten taukoja voitiin pitää tiuhaan. Pidettiin ruokatauko ennen Ucha Erttetvarria vastaan tulleella joella. Kiva hiekkainen tömpyrä jossa elbailtiin aikamme. Keksit alkoivat häydä vähiin ja sinappi loppui. Keksejä saattoi tällä tauolla mennä melko paljon.
Safkana oli Realin Chili con carne. Sen muistaa aina, koska silloin tulee pohdittua että olikohan tämä nyt hyvä vai huono valinta. Mukavasti kihelmöi suussa kun pistää kapsaisiinia poskeen, mutta pohdinnat valinnan järkevyydestä kohdistuvat tulevaisuuteen. Mikä menee sisään, tulee myös ulos. Ihmisen keho on keskimäärin aika huono hajottamaan kapsaisiinia.
Erttetjohkan ylitystä saatiin odotetusti hiukan hakea. Lähdettiin Vilin kanssa hakemaan sitä enemmän etelästä, kun Juha taas lähti omille teilleen vähän pohjoisemmaksi. Aina se kuitenkin yksin löysi nopeammin ja paremman ylityspaikan. Nyt tämä sanomaton kisa oli voitettu. Löydettiin kivi keskellä jokea. Annoin kameran viilekkeestä Vilille ja hyppäsin kivelle. Matka kiveltä vastapenkalle oli pidempi. Päätin heittää rinkan yli ensin ja hypätä ite perässä. Rinkka tömähti penkalle. Hitaasti se kumminkin kallistui takaisi päin ja molskahti jokeen. Tuijotin reppua pari sekuntia epäuskoisena. Oh well. Hyppäsin jokeen.
Tulipahan taas muistutus miksi ne kamat on aina vesitiiviisti repussa pakattuna, vaikka taivas olisi kirkas. ”Enhän mä nyt koskaan tolleen hölmöile.” Kyllä hölmöilet. Odota vain.
Saatiin Juha kiinni. Sekin oli hölmöillyt. Oli lähtenyt jäätyneestä kohdasta yli ja jalka meni jään läpi. Oli hetken siinä pohdiskellut että olis ehkä ollut järkevintä mennä porukalla samasta kohdasta. Jep. Olis.
Vähän ennen Kuoppilasjärven tupaa kuulin paukahduksen. Skannailin ympäristöä ja näin pienen poroporukan 282.9 lampea. Joku niistäkin oli astunut jäitten läpi.
Tuvalla kaikki kamppeet kuivumaan. Lopulta ainoa hölmöilystä kärsinyt uhri oli 15 euroa maksanut matkaradio joka ei tahtonut enää käynnistyä.
Tupakirjasta lueskeltiin juoruja ja todettiin että puhelinlangat laulaa vaikka aika montussa oltiinkin. Jos nyt en ihan väärin muista niin joku taisi olla käynyt kelkalla jo tänä syksynä tuvalla. Lunta oli siis ollut jo enemmänkin. Tai sitten joku ei kelkkaansa säälinyt. Jotain muutakin kiinnostusta herättävää tupakirjassa oli, mutta enpä enää muista kun en kirjaillut ylös. Ainakin jotkut tsekkiläset taisivat olla jollain perkeleen pitkällä reissulla. Tai sitten muistan ihan väärin.
Kuoppilas näytti hyvältä paikalta kuvailla taivaan tulia, mutta ilta oli taas varsin pilvinen. Käytiin pesulla ja kokkailtiin viimeinen ehtoollinen. Rommikaakaota vielä vähän päälle.
Reissu oli oikein sopivan mittainen. Oikeastaan tuntui ihan mukavalta jo päästä huomenna kunnolla pesulle ja kuivaan, lämpöiseen autoon istuskelemaan.
