Korviksen kierros – Päivä 2

Juhan puhelimen herätys soi seiskalta. Ei laskettu. Virallinen herätys oli sovittu vasta kasiksi, joten jätettiin esisoitto huomiotta ja jatkettiin unia vaikka olikin jo valoisaa.

Nyt sisällä kuivaneista puista raapaistiin äkkiä aamutulet kamiinaan, ja nostettiin yöllä harmillisesti +17 asteeseen romahtanut lämpötila vielä takaisin trooppisiin lukemiin. Ulkona pakkasta oli vain vajaa pari astetta. Välppäiltiin loput autolle jätettävät kamat vielä pois retkikamppeiden seasta ja siivottiin tupa. Illan tai aamun aikana aura oli käynyt aukomassa Kemihaaran tietä ja jättänyt Avensiksen ympärille penkan.

Luukutettiin tietä pitkin Aittamaata edeltävään suopainanteeseen, josta viime vuonna oli lähtenyt vahva kelkalla ja suksin kuljettu ura Naltiojoen tupaa kohti. Tällä kertaa ei ollut merkkiäkään vanhoista jäljistä, ja tien vieressäkin kulkevaa kelkkauraa oltiin ajeltu arviolta toista viikkoa sitten viimeksi. Pilvipeite aukeni – arskat silmille, ahkio perään ja kovaa ajoa umpiseen.

Ritavuotson tasalla törmättiin tuoreeseen latuun, mutta ilo oli vain väliaikainen. Saatiin muutaman sadan metrin päästä latua avannut saksalaispariskunta kiinni. Olivat matkalla Naltiojoelle ja me taas Vieriharjulle. Epäiltiin ettei Naltiojoen kautta mene viime vuoden kaltaista valmista jälkeä pohjoiseen, joten otettiin taas oma latu alle ja kohti Vieriaavan lounaiskärkeä.

Luonasteltiin Naltiohaaran ylityksen jälkeen kuusen juurella. Jokea ylittäessä vettä nousi jäälle, mikä kieli astetta heikommista jäistä. Lounaspussin muhiessa hörpin vietnamilaista pikakahvia. Kyseisen kahvityylin erikoisuutena ovat todella vahva paahto, sekä tarjoilu kondesoidun maidon kera. Pikakahvimuodossa itämaisen erikoisuuden makuelämys ei ihan välittynyt, mutta kivaa vaihtelua Nescafen kultaan kumminkin.

Syötiin rivakasti, mutta niin vain kerkesi ajoittain paistava aurinko nostamaan kelin plussalle. Lumi soseutui.

Aapalla olisi vielä toissapäivänä ollut hyvä kanto, mutta nyt päällä oli eilen satanut paksu upottava höttö. Vili paino ahkion kanssa kuin diesel-veturi kinosten läpi. Tahti oli hyvä, kahdella reppuselkäisellä ladunavaajalla saatiin tämä yhden ahkion juna liikkumaan pari kilometriä tunnissa umpihangessa.

Vieriharjulle saapuessa ei havaintoakaan viimevuotisesta poroaitaa seurailleesta urasta. Tehtiin siis oikea valinta kun ei lähdetty sellaista Naltiojoen kautta etsimään. Korvikselle vievää kelkkareittiäkään ei oltu parin viimeisen lumisateen jälkeen ajettu, mutta tuore ahkion jälki tuli vastaan Vieriharjulta Kemihaaraan päin. Hetken päästä törmättiin myös kyseisen jäljen tekijöiden taukopaikkaan, josta paljastui yllätyksenä aiemmin ahkion alleen lanaamat lumikengän jäljet. Täytyy suoraan sanottuna olla vähän sekaisin, että lähtee näille seuduille tennismailat jalassa pulkaa kiskomaan.

Vieriharjun tupa oli vielä jokseenkin lämmin, mutta puut silti kosteita. Puita tehtiin sen verran reilusti, että jäisi jotain kuivaa tupaan sisälle seuraavillekin. Tulet kamiinaan ja saunaan. Tällä kertaa kiuas nirsoili, eikä meinannut syttyä niin millään. Lisähapen puhaltelua vaativat perkeleen kosteat klapit koko ajan. Silloin paloivat iloisesti, mutta hyytyivä heti kun silmä vältti. Kun vihdoin sain kiukaan tulet siihen kuntoon, että ne ilkesi jättää ysikseen, olikin tuvalla jo valmiina odottelemassa kärdäri ja pottumuusi. Taattua Juhan laatua. Hyvin voita. Hyvin suolaa. Anteeksi ranskani, mutta siis vitun hyvä.

Jälkkäriksi sauna ja yhdet oluet pois ahkiosta painamasta.

Taivas selkeni, ja kehkeytyi erittäin kirkas kuutamo. Pakkanenkin kiristyi – kympin aikaan illalla -17 astetta, ja laskee edelleen.

Olosuhteet ovat nyt ainakin omaan makuun paremmat kuin viime vuonna, ja erityisesti meno tuntuu keveämmältä. Viime vuonna oli kummallakin ukolla oma ahkio perässä, nyt taas kolmestaan yhdellä pulkalla. Reppu selässä painaa alle parikymmentä kiloa, eikä siten juuri edetessä tunnu.

Juhan mielestä taas homma on vielä raskaampaa kuin viime vuonna. Veikkaisin näkemyseron johtuvan pitkälti lankuista jalan alla. Omat uudet Lapponiat ovat valovuosia viimekertaisia tukkoon ajettuja Karhun Optigrippejä pitävämmät ja luistavammat. Juha taas painelee samoilla Matukoilla kuin viimeksikin. Tai sitten olen vaan paljon kovemmassa kunnossa. Tuskin.

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.