UKK 2016 – Päivä 4

Yöllä yhdentoista jälkeen Hammaskurun kämpän ohi kiisi moottorikelkka juuri kun olin viimeistä kertaa lisännyt puita kamiinaan. Aamu valkeni hyvin nukutun yön jälkeen pakkasen puolella. Yöllä olimme heräilleet kelkan ohikiidon jälkeen sopivasti kahden ja viiden aikaan lisäämään kamiinaan puita siten että se ei päässyt missään vaiheessa sammumaan kokonaan. Herätys seiskalta ja rivakat aamutoimet. Baanalla oltiin puoli yhdeksän aikaan ja pakkasta näytti olevan vieläkin pari astetta. Paineltiin uuden lumen ohuelti peittämää eilistä uraa pitkin takaisin Hammaskodalle, mistä suunnattiin Luiroa kohti. Lumi tuntui kantavan kelkkaurien ulkopuolellakin varsin hyvin, ja pieni uuden lumen kerros takasi mahtavan pidon. Paineltiin Kärppäojaa mukaillen kohti Kärppäjärviä ja siitä edelleen Ruotmuttipään pohjoispuoliselle suolle. Dumpattiin ahkio suon itälaidalle laskevan ojan varteen sopivan kuusen suojaan ja lähdettiin kevennetyssä varustuksessa könyämään kohti Sokostin huippua.

Rinne oli paikoin jäinen, ja paikoin tunturituuli taas oli kinostanut paksun kerroksen puuterilunta. Pilvinen keli ja tuulen sopivasti pöllytämä lumi tekivät rinteen hahmottamisesta hankalaa. Taivaan ja tunturin siluetin erotti kyllä toisistaan, mutta ylhäällä alkoi olla hyvin hankala hahmottaa lumen pinnan muotoja sekä rinteen kaltevuutta ja etäisyyksiä. Sokostin ja Hietapään välisestä satulasta oli jo lähes mahdotonta hahmottaa missä pohjoissuuntaan laskeva rinne muuttui seuraavalle huipulle nousevaksi rinteeksi. Kova tuuli ja korkeuserojen hahmottamisen vaikeus olivat omiaan herättelemään korkeanpaikan kammoa. Lumivyöryn riskikin hieman mietitytti. Satulasta Sokostin puhelinmastoa kohti noustessa huomasin että Hietapään pohjoisrinne olikin vyörynyt aikaisemmin.

Nousuun kului yhteensä noin 50 minuuttia. Tehtiin termarissa kuskatusta kuumasta vedestä safkat maston huoltokopin tarjoamassa tuulensuojassa. Hassua olla keskellä erämaata katselemassa tunturilta maisemia ja samalla kuunnella diesel aggregaatin porhotusta seinän toiselta puolelta. Safkaamisen jälkeen käväistiin vielä varsinaisella huipulla, mistä suunnattiin melkein umpeen tuiskutttaneita nousujälkiä mukaillen takaisin alas. Vaikka laskeminen ei ollut kovin vauhdikasta, oli se mahtavaa verrattuna ahkion tempomiseen jokiuomissa. Madshusin backcountry suksen teräskantilla pystyi myös kanttaamaan yllättävän hyvin. Vilillä sen sijaan näytti välillä olevan hiukan ongelmia paremmin kantavien oikeiden eräsuksien kanssa. Optimaaliset lankut jalkojen alle näissä olosuhteissa olisivat varmaankin jotain meillä käytössä olleiden väliltä. Toisaalta vielä Vilin eräsuksiakin isomman pinta-alan omaavat sukset olisivat olleet aikaisempina päivinä tarpeen. Laskettelu takaisin ahkiolle sujui reilussa puolessa tunnissa.

Luiron huoltokämpän piipusta tuprusi hento savuvana, rajakämpällä oli pari lumikenkäilijää, varaustuvassa yksin hiihdellyt vanhempi herrasmies ja Kuuselan varauskämpällä kaksi keski-ikäistä pariskuntaa. Tuvasta ja puuvajasta löytyneet puut olivat pääasiassa läpimärkiä mikä kertoi kovasta puunkulutuksesta ja siitä, ettei samanlainen ruuhka Luiron rannoilla ollut tavatonta. Oltiin selkeästi saavuttu turistivyöhykkeelle.

Tultiin saunan kosteista löylyistä seiskan jälkeen ja samalla autiotuvalle pamahti vielä pari iloista Raumalaista ukkoa. Päivä oli selkeästi kevyempi kuin pari edeltävää ja jaksoin illan hämärtyessä lähteä Luiron jäälle vielä kuvailemaan Sokostia sekä Lupukkapäätä. Muilta retkeilijöiltä kuultiin että Suomunruktulle menisi kelkkaura Tuiskukurun ja Vintilätunturin kautta. Yöllä luvassa taas reilusti pakkasta ja aamulle siten hankikantoa.

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.