Nukuin huonosti vähän väliä heräillen. Lumimyrsky taisi kestää lähes koko yön. Ainakin kun kolmen aikaan piti käydä kusella tuiskusi vielä niin kovasti että erotin juuri ja juuri viiden metrin päässä seisovan puuvajan. Taisin ottaa kokonaiset kolme askelta kammin ovelta. Aamulla herätessä ikkunat olivat huurussa, ja pöydän yläpuolella oleva sivuikkuna oli tuiskunnut umpeen. Ikkunoista kajasti kuitenkin kirkkaus. Oli kirpeän aurinkoinen pakkasaamu. Myrsky oli laantunut Ja aurinko oli juuri kurkistamassa Reututunturien eteläisimmän huipun takaa. Lyötiin kamiina tulille ja hetkessä kammi oli taas sauna.
Suuntasimme kohti Muorravaarakkaa. Nuosu eilenkin kuljettuun Sihverinlakopään ja Reututunturien väliseen satulaan oli happoista helvettiä ahkion kanssa. Myrsky oli pääosin kovettanut lumen hyvin, mutta puskenut notkelman pohjalle paljon puuteria. Jokaisella haarakäyntiaskeleella suksi tuli ensin nostaa puuterista ulos ja polkaista sitten takaisin syvälle sen sisään. Lopulta ahkiovapaalla ollut Juha kytkettiin vuorotellen kumpiinkin valjaisiin jarrunarun avulla apuveturiksi. Keli oli täydellinen. Satulassa oltiin muutama aste pakkasen puolella ja hento tuulenvire kutitteli poskia. Pidettiin viestitystauko ja pohdittiin päivän reittiä. Kelin ollessa näinkin priimaa päädyttiin loputa Sihverinlakopään avoimen rinteen hiihtelyyn kohti Kielisvaaraa huippujen väliselle kurulle asti, jota pitkin laskimme alas vaivaiskoivuvyöhykkeelle asti. Pakkaslumi luisti suksien alla, ja mutkitteleva kurun pohja tuntui kilparadalta. Nauroin ääneen.
Jatkoimme harvassa vaivaiskoivikossa viistosti rinnettä lasketellen kohti Keinopään ja Kielesvaaran välistä laskevan puron ja Anterin risteystä. Taivaalla kaarteli kaksi kotkaa etsimässä saalista. Vesien risteyksessä jäimme arpomaan seuraavan tauon pitämistä, kun yllättäen paikalle kaarsi kelkka. Isohko nelitahti pääsi yllättävän lähelle ennen kuin sen äänen erotti. Neljän kymmen kieppeillä liikkuvan kelkkapariskunnan isäntä oli poromiehiä ja emäntä metsähallituksen hommissa. Kaksoisroolissa siis partioimassa — olis se tuokin vaan elämää, ajella ympäri kairaa vain paremman puoliskon kanssa. Ottivat meistä nuorista retkiveikoista kuvan feisbuukkiin ja sanoivat ajavansa uran Akanhärkäkurun kautta Muorravaaraakkan niin on kepeämpi hiihdellä. Nice.
Tuoretta privaattibaanaa pitkin matka eteni lennokkaasti. Pidettiin lounastauko vähän kurun jälkeen metsän siimeksessä, tuulelta suojassa, mistä yllättäen löytyi täys H+ verkko. Kuunneltiin Kahen kilon siikaa ku oli niin vaikea uskoa että data liikkui siellä jontkassakin. Hujauksessa oltiinkin jo sitten perillä Muorravaarakan pikkukylässä. Kaivettiin reitit auki avannolle ja nuotiopaikalle, sekä hakkailtiin puita vielä seuraavillekin majoittujille. Vuokraamamme kammi oli oikein kodikas. Täynnä myyränpaskaa, hämyinen ja matala, mutta oikein kodikas. Semmoinen pesämäinen. Kammin takan pelti oli piilotettu niin hyvin ettei alkuun löydetty sitä vaikka etsittiin, ja onnistuttiin savustamaan koko mesta. Iltapäivän mittaan autiotuvalle saapui iso joukko keski-eurooppalaisia heikon näköisissä kamppeissa. Joillain oli jalassa ihan tavalliset latusukset, ja ahkioiden valjaat näyttivät lähinnä leveiltä vöiltä. Jokaisella oli oma ahkionsa perässä.
Loppupäivä kului avotakkaa poltellessa ja ruokaa tehdessä. Vedettiin italianpataa pekonilla höystettynä ja pidettiin pienet lettukestit. Kammi täyttyi pekonin ja lettujen paiston aiheuttamasta kärystä, johon otsalamput piirsivät omia kiilojaan. Takkatulen luoma elävä valo kruunasi tunnelman. Päivä oli kokonaisuudessaan 5/5. Tällaisten päivien takia tänne pitää aina päästä uudestaan. Ulkona Pirunportin taustalla näkyy vaimea revontulien kajo. Miksiköhän näiden muodostumien nimet on aina näin dramaattisia? Huomenna suunnataan sinne.
