Vaikka kammi oli vetoisa, oli lämpö pysynyt tasaisena koko yön massiivisen lämpökapasiteetin omaavan takan ansiosta. Nukuin ekaa kertaa koko yön läpi heräämättä. Noustiin ysin pintaan ja pakkailtiin kamat.Roudattiin tavarat autiotuvan puolelle ja lähdettiin päiväreppujen kanssa kohti Pirunporttia. Olipa kevyttä hiihdellä mäkeäkin ylös ilman ahkioita. Aurinko paistoi ja jossain välissä bongasin vaeltajia seurailevan kuukkelin. Puiden vähentyessä tuuli alkoi puhaltaa. Pirunportin reunukselta pöllysi lumihuntu, joka oli kauempaa näyttänyt matalalla laahustavalta pilveltä. Huipulla taisi puhaltaa siis varsin navakasti.
Läheltä portti oli vakuuttava ilmestys. Oikealta, koilliselta, seinämältä tuuli oli raastanut kivisen rinteen paikoin esiin, ja vasemmalla jyrkän seinämän yläreunalla, 45 metrin korkeudessa, oli paksu lumilippa jonka päältä tuuli puski taukoamatta tunturinrinteiltä hiomaansa irtolunta usvaksi kuruun. Suuntasimme suoraan pedon pääsisäänkäynnin läpi. Tuuli voimistui sitä kovemmaksi, mitä syvemmälle kuruun pääsimme. Portin perällä tuuli puhalsi kolmattakymmenettä metriä sekunnissa takaamme, ja taaksepäin katsoessa lumi raastoi naamaa kuin jäinen hiomapaperi. Kurun yläosassa lunta oli vähän, ja paljas kivikko paistoi siellä täällä. Päätimme jatkaa Ukselmapään huipulle, ja sieltä takaisin kohti tukikohtaa. Päästyämme Pirunkurun tuulitunnelista puhuri rauhoittui hieman, mutta kommunikointi edes huutaen yli kahdenkymmenen metrin päähän oli mahdotonta. Aamulla housujen alla arveluttaneet tykit eivät enää tuntuneet tyhmältä ratkaisulta. Vedin kainaloiden tuuletusaukot kiinni.
Huipulla suojauduimme kivikasan taakse tuulelta piiloon nopealle tauolle. Kaivoin repusta nopeasti sirkusaakkosia, ja napattiin pikainen ryhmäkuva. Viisiminuuttinenkin tauko oli liikaa ja näpit pääsivät armottomasti jäähän. Päätettiin lähteä laskettelemaan alas. Suuntasimme Lumikurun kautta Lumipään rinteelle, ja sen sekä Suppukotavaaran välistä notkelmaa alas kohti puurajaa. Rinnettä oli mahtavaa kiitää alas. Puhuri oli painanut lumen kiharille alloille jotka töksähtelivät suksiin ja aiheuttivat hallitsematonta huojuntaa. Jokainen meistä taisi vetää ainakin parit turvat rinteessä, mutta hymy oli kaikilla korvissa. Sokostin puhelinmasto sojotti kauempana ja pohdin viime vuoden reissua, jolloin Sokostilta alas laskettaessa ei kontrastittoman kelin takia pystynyt arvioimaan kuinka nopeasti rinnettä alas tuli kiidettyä, vai oltiinko paikallaan. Nyt aurinko paistoi, ja kuviorikas lumipinta tarjosi hyvää kontrastia. Välillä suksilla pystyi jopa vähän kanttaamaan. Pirun nättii.
Syvällä puurajan alla suojassa pidettiin lounastauko. Blå Bandin tacopata oli pirun tulista ja jäi jopa kesken sen takia. Muutama kilometri ennen tukikohtaa Vilin side hajosi taas, mutta Kuusamon uistimen eräside on siitä näppärä vehje, että sillä voi ainakin alamäkeen hiihdellä suht helposti rikkinäisenäkin. Muorravaarakkaan saapuessamme kammin piipusta tuprusi savu. Autiotuvasta astui ulos vanhempi naishenkilö joka ihmetteli jonkun jättäneen pekonit sun muut autiotuvalle ja häipyneen paikalta. Meidänhän ne olivat, ja matkalla oltiinkin pohdiskeltu olisiko joku käynyt ne nyysimässä. Onneksi ei ollut. Nainen ei ollut kovin juttutuulella, vaan suuntasi äkkiä kammille, jonne he olivat kuulemma Jyrkkävaaran suunnalta miehensä kanssa hiihdelleet. Paisteltiin makkarat eilen putsatulla nuotiopaikalla alkupaloiksi, ja myöhemmin siirryttiin itse pääaterian kimppuun. Listalla oli kilon köntti ahkiossa raahattua possun ulkofileetä sekä voipottuja. Piti paistaa perunat voissa, mutta lopulta niistä tuli ennemminkin voissa keitettyjä — hyviä silti. Talvella ahkioiden kanssa retkeilyssä on kyllä se mahtava puoli, että kaikenmooista sapuskaa pystyy roudaamaan pitkin tundraa. Safkat ei pilaannu, eikä paljoa ahkiossa paina. Olipahan taas päivä.
