Taas oli aika jo jokseenkin perinteiselle lapin keikalle faijan kanssa. Ennakkosuunnitelma oli aika suurpiirteinen: mennään tonteille, ajellaan ens sunnuntaina takas etelään ja käydään siinä välissä kääntymässä Lujapuolijärvellä.
Faija ajeli lauantaina etukäteen Rovaniemelle hotelliin yöks kamppeiden kanssa ja meikän oli tarkotus hankkiutua mahdollisessa pikkudarrassa Taalintehtaalta Pasilan asemalle lauantaina iltaseiskaan mennessä ja matkustella yöjunalla Rolloon aamuks. Sieltä sitten yhdessä autolla eteenpäin kohti pohjoista, Sevettijärveä, ja vähän sen yli. Tähtäimessä Vätsärin erämaa-alue jossa Raimo Kojon sanoin paholainen keittää lohkaresoppaa. Kuvaus on varsin osuvan kuuloinen Vätsärin kivikoita tallustaessa. Ollaan käyty Vätsärissä faijan kanssa kerran aikaisemminkin, muisteluiden perusteella seittemän vuotta sitten. Muistan että silloin oli edistyksellistä kun pystyttiin lähettämään Rajapään huipulta kuva meikäläisestä ja päivän suklaapatukasta kotiin multimediaviestinä. Tällä keikalla varattiin puhelimella netistä hotelli paluumatkalle keskellä erämaata. Kaikenmoista sitä nykyään.
Juna oli aamulla Rollossa puoli kahdeksan aikaan ja siitä nopee suihku ja aamupala hotellilla. En ollut varannut makuupaikkaa junasta, koska mihin sitä nyt sänkyä tarvitsisi nukkuakseen. Ainahan mä oon pystyny junamatkoilla nukkumaan jos väsyttää. En nukkunut reilun kahdentoista tunnin junamatkalla yhtäkään yli tunnin mittaista pätkää. Ajomatka Rollosta eteenpäin menikin aika vahvasti torkahdellen. Matkalla käytiin koukkaamassa Kaamasen Kievarilta kahvit ja munkit ja sitten Sevetintietä kohti Porotila Toini Sanilaa. Sieltä sitten jalkautus ja kohti Vainosjärven koillisnurkan hiekkarantaa.
Rinkat saatiin selkään kolmen aikaan iltapäivällä ja lähdettiin tallustamaan polkua pitkin eteenpäin. Pohjoisen erämaissa ei yleensä ole kovin paljoa polkuja, varsinkaan niin selkeitä tai pysyviä että niitä merkattaisiin karttoihin. Niinpä en turhaan vilkuillut matkalla karttaa kun paineltiin ainoata karttaan merkattua polkua kohti Vainosjärveä. Poroja näkyi yllättävän paljon suhteessa siihen että Vätsärin kivikkoinen maasto ei ole niiden sorkille mitään erityistä herkkua. Toisaalta ei oltu kuitenkaan vielä saavuttu Vätsärin kivikkoiselle alueelle vaan tallailtiin oikein mukavaa ja helppokulkuista mäntykangasta.
Yhtäkkiä tajusin että etuvasemmalla alkaa kohota tunturi. Täh. Ei siellä mitään tunturia pitäis olla, ainakaan kartan mukaan. Eiku. Äsh. Joku oli ajanut maastoon uuden mönkkäriuran joka alkuun seuraili sitä karttaan merkattua polkua ja oli erkaantunut siitä jossain vaiheessa. Tietenkin oltiin seurattu tätä uutta vahvaa uraa. Äkkiä saatiin paikannettua itsemme Vainoslompolon länsipuolella olevalle mäelle. Se polku jota meidän piti seurailla oli Vainoslompolon itäpuolella. Oho.
Päätettiin kiertää sitten koko Vainoslompolo. Safkailtiin Vainoslompolon eteläpäähän laskevalla Vainosjoella ja palailtiin takas kartassa olevalle polulle ja käveltiin sitä pitkin loppumatka suunnitellulle leiripaikalle. Teltalle löytyi oikein hyvä mesta joka oli sopivasti pienen kumpareen päällä siten että pieni Vainosjärveltä tuleva tuulenvire piti huolen siitä ettei hyttysiä ollut seurana ja ilma vaihtui teltassa. Kello oli jotain kahdeksan jälkeen kun teltta oli pystytetty ja kaikki oli kohdallaan. Sitten iski pieni ihmetys että mitäs täällä nyt taas pitikään tehdä kun päivän kävelyt on kävelty ja leiri on pystyssä. Kouluhommat pyörivät vielä päässä. Ainiin, pitää syödä. Ja keittää kaakaot. Ja kuunnella radiota. Ja sitten vielä katsella kartasta huomisen reittiä. Jes, näillä mennään. Kouluhommat unohtuivat nopeasti.