Kaldoaivi 2017 – Päivä 3

Aurinko paahtoi herätessä telttaan. Yöllä se oli käynyt Buolzzatjohkan harjanteen takana lepäämässä, jotta se jaksaisi taas porottaa koko päivän. Kello oli vasta kuusi, mutta säkenöi kovaa ja korkealta. Kova äijä. Tai muija.Ötökät eivät juurikaan olleet kiinnostuneita puhtaasta ihosta Buolzzatjohkan kurvissa peseytymisen jälkeen, mutta hikisten vaatteiden päälle kiskominen oli niille punainen vaate. Taivas oli lähes pilvetön, mutta kaukaa lipui verkkaisesti pitkä pilvilautta, joka kuin ihmeen kaupalla varjosti aurinkoa puoli yhdeksästä aina puoli yhteen saakka iltapäivällä.

Päätettiin jatkaa harjanteen seurailua kohti Vetsijärveä, ja puikata itään kohti Adolfin majaa ja Junkersin raatoa sitten kun siltä tuntuu. Reitinvalinnassa hieman mietitytti Reatkajavrin ja Njargajavrin välinen Reatkajohka, joka näytti melko leveältä. Kahlailu ei toki näillä helteillä tekisi pahaa, mutta suurimmalta osin kolmattakymmenettä metriä leveä joki voisi tietää ihan uimakeikkaa. Tsiigailtiin eilen jo GPSsän kartastostakin mahdollisia koskipaikkoja, josko joku niistä olisikin mukava kahlailtava louhikko. Karttatiedustelun perusteella parhaat paikat saattaisivat olla Reatkavarrin huipun tasalla, jossa joki kapeni, sekä Ucha Reatkavarrin eteläpuolella olevassa shikaanissa, jossa oli pari koskea. Koskista alempi lienisi parempi valinta, sillä korkeuskäyrien perusteella joki laski huomattavasti vähemmän sen kohdalla.

Buolzzatin harjannetta seuraillessa vastaan tuli useampiakin mahtavan oloisia leiripaikkoja. Erityisesti Bajit Buolzzatjavrista harjanteen toisella puolella oleva pitkulainen lampi tarjosi jopa hyvää hiekkarantaa. Harjanteen ympäristö oli aika erilaista maastoa, kuin mitä ollaan tunturivaelluksilla totuttu käppäilemään. Paljon laakeaa, jonkin verran soita, ja horisontissa möllöttävät tunturit. Itse harjanne oli kumpuilunsa takia nihkeää kuljettavaa, mutta sen ympärillä oli melko nopeaa kulkea. Bongattiin teerikin.

 

Heiluteltiin heipat harjateelle ja lähdettiin itään Buolzzatjavrin kohdalta. Yllättäen kuumottelua aiheuttanut Reatkajohka oli kepeä ylittää heti ensimmäisestä koetetusta kohdasta. Ucha Reatkavarrin eteläpuolella olevista koskista olisi molemmista päässyt monestakin kohtaa yli. Luikittiin sopivasta paikasta ihan kengät jalassa, kun sopivat pomppukivet löytyivät. Safkailtiin ylityksen jälkeen joen varressa. Kahvia ei tällä keikalla kuumista keleistä johtuen pahemmin ollut kulunut, ja nyt mausteinen Chili con Carnekin tökki aika pahasti. Aurinko kirveli jo hartioissakin.

Jatkettiin etiä päin Reatkavarri-Baljahas-Aksoleavssajavri -linjaa pitkin. Buolzzatin harjanteelta oli aina Reatkavarrille asti mystisen näköistä kuollutta tunturikoivikkoa. Lienevät tunturimittarien tekosia. Baljahasin puolelle kivuttaessa tuhot loppuivat kuin seinään ja koivut näyttivät taas eloisilta – tai, no niin eloisilta kuin tunturikoivut nyt näyttävät. Baljahasin ja Retkavarrin välisestä ojasta meinasi tulla kahluukeikka, mutta pienellä tiedustelulla löytyi kuin löytyikin kohta, josta uskaliaalla loikalla pääsi yli. Baljahas oli mukavan loiva muodoiltaan. Kapustat kipittivät sen rinteiden varvikoissa auringon lipuessa pikkuhiljaa alemmas.

Aksonjunnin rinteellä päivä alkoi selkeästi painaa. Ötököitä oli taas ihan perkeleesti kun pysähdyttiin tauolle. Aloin pohtimaan millaistakohan ruokaa mäkäristä voisi valmistaa. Jalkateriä pakotti. Otettiin huikat minttua.

Aksoleavssan ja sitä alemman lammen välissä ei ollutkaan maata, niin kuin olin kartasta tihrustanut. Lätäköiden välisen kannaksen katkaisi pienehkö pätkä vettä ja mutaa. Ei jaksa kiertää. Mennään läpi. Mulattiin molemmat oikein kunnolla. Housut ja kengät läpimärät. Jes.

Pistettiin leiri pystyyn puoli yhdentoista aikaan Aksoleavssan eteläpuolelle. Vähän myöhäänhän se meni. Ja väsymys saa hölmöilemään. Nähtiin luultavasti keikan ainoa auringonlasku, kun pallo katosi Aksonjunnin taakse. Yhden minttukaakaon jälkeen tunsin jo humaltuvani.

Aamuisen pilven jälkeen oli taas porottanut koko päivän. Säätiedotus lupasi huomiselle edelleen kuumempaa, mutta myös heikkoa tuulta. Palanutta nahkaa ja paukamia.

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.