Kevon syysvaellus 2018 – Päivä 7

Usvainen aamu. Sankka sumu oli kerääntynyt Kuoppilaksen kanjoniin. Näkyvyyttä oli vain jokusen kymmentä metriä. Melkein kuin jossain vanhassa videopelissä, jossa sankka mystinen sumu rajoittaa näkyvyyttä, ettei tarvitsisi renderöidä niin pitkälle.

Yön mittaisen kuivattelun jälkeen eilen kastunut radio lähtikin yllättäen toimimaan! Toimii itseasiassa moitteetta edelleen tätä kirjoitellessa yli puolta vuotta myöhemmin. Hyvä vehje.

Ähisin ja puhisin kamppeet kamaan. Muilla ei taas ollut minkäänlaista kiirettä kun meikäläinen oli hitaimpana välppäämässä. Oltiin lopulta aikaisin liikenteessä, klo XXX. Mutta nyt oli vähän pakko. Piti kopata ison tien varresta bussi, ettei tarvitsisi koluta turhaan paria kymppiä etelään omalle autolle päästäksemme. Päivän ensimmäinen bussi oli jo mennyt, toinen ja viimeinen olisi lähdössä Utsjoelta keskipäivällä, ollen tasallamme ehkä kymmentä minuuttia myöhemmin. Aikamääre oli siis selvä, mutta varsin kohtuullinen kun oltiin tavoiteltuun aikaan liikkeellä.

Sumu ei ollutkaan vallannut pelkkää Kuoppilaksen jontkaa. Kavuttiin ylös Avzegeasoaivin rinnettä polkua tavoitellen, mutta sumu ei minnekään hälvennyt. Tuulta ei ollut, joten sumu pysyi avoimella rinteelläkin. Kivan näköistä. Tälläistä näkee harvoin. Toisaalta vikana päivänä olisi voinut katsella myös vielä viimeisiä tunturimaisemia. Saatiin polku kiinni ja pistettiin iso vaihde silmään.

Pidettiin päivän eka ja ainoa tauko Nammasjavrien kodalla. Samoilla tonteilla tuulen vire alkoi käydä ja keli selkeytyä. Mentiin kotaan syömään suklaata ja tehtiin pienen pienet kynsitulet kamiinaan. Siinä me kolmestaan kykittiin kamiinan luukun edessä ja yritettiin imeä lämpöä liekeistä kämmenillämme. Nautittiin myös henkiin heränneen radion tarjoamasta popista ja mutusteltiin vikat suklaat.

Kodan jälkeen reissun viimeinen ylämäki. Kavuttiin polkua Gavnnastaddancahcan rinnettä ylös, minkä jälkeen jäljellä oli pelkkää laskettelua Utsjoen uurtamaan uraan, missä Nelostiekin luikersi. Ylhäältä Utsjoen vako erottuikin jo selkeästi.

Alhaalla Badjesevttetin varressa polku oli toiminut selkeästi yhtenä vettä jokeen keräävistä noroista ja oli saanut siten kelien kylmentyessä kovan jäävaipan. Jään puristuksiin jääneet heinätupot toimivat kuin nystyrät jarrusukkien pohjassa annostellen sopivasti pitoa kengänpohjiin että pysyttiin pystyssä. Yhtäkkiä Mantojärvi ja Utsjoen kirkon torni puhkaisivatkin jo metsäisen horisontin. Oltiin lähellä, määräaika kaukana.

Tien varressa bussipysäkillä välpättiin kaikki kamppeet päälle. pieni tuulenviri kävi koleaa nelkkua pitkin. Hirvimiehet ajoivat rinksaa vanhalla Land Cruiserilla. Pohdittiin kuumeisesti pesupaikkaa. Eihän Utsjoella nyt mitään uimahallia ole. Perkele, Sodankylässä olis, mutta kun se on Jääkäriprikaatin halli ja auki vain maanantaisin, keskiviikkoisin, ja perjantaisin. Mihis sit. Onks Ivalossa hallia? Äsh, se taas on Rajan, eikä auki lauantaisin yleisölle. Pääsisköhän johonkin hotelliin pesulle? Mitenköhän tossa vieressä toi Pohjan tuli? Tuuuuut — Tuuuuut — …. — Tuuuut — … Ei vastausta. Ei sit. Pitäsköhän vaan sit huljauttaa nopeesti siinä auton vieressä koskessa? EI! Vastaus oli aika selvä. Pesu taitaa jäädä junaan.

Bussi tuli. Kerrottiin kuskille mihin oltiin menossa ja taidettiin tulla rahastetuksi suunnilleen puolen matkan edestä. Pienessä bussissa oli lämmin.

Auto oli ehjä, muumilimpparit kontissa sulia. Tsshh. Namskis. Punnittiin rinkat niin kuin oltiin tehty lähtiessäkin. Meikäläisen rinkka oli keventynyt selkeästi eniten. Taisi olla lähtiessä painavin ja palatessa kevyin. Jotain 16-17kg se taisi nyt olla kun eväät oli syöty ja kaasut polteltu.

Ajateltiin käydä Utsjoen kylillä kääntymässä. Shopping Center Uulan Säästöstä vähän evästä hakemassa. Rullailtiin Nelostietä kylillä kun yhtäkkiä silmiin osui uimahallin kyltti. Oho. Äkkiä Google vielä tulille. Menee näköjään puolen tunnin päästä kiinni. Auto ympäri ja halliin.

Tiskin takana töissä oli meitä varmaan viitisen vuotta vanhempi kaveri kyseli mistä ollaan tulossa ja jäätiin rupattelemaan. Suositteli lähtemään Norjaan tai Ruotsiin seuraavaksi ja suositteli erinäisiä retkimuonia. Saatiin talon pyyhkeet lainaan ettei tarvi roudata märkiä rättejä etelään, ja kun halli oli muuten tyhjä lupasi kassa katsoa toiseen suuntaan jos meillä olisi sattunut olemaan retken jälkeiset ohralimpparit mukana. Ei ollut. Hitto, olis pitänyt käydä siellä kaupassa ensin. No mutta onneksi oli muumilimut kumminkin.

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.