UKK 2016 – Kotimatka

Kiilopäälle päästessä huomattiin bussiaikatauluista että just sitä vuoroa millä piti lähteä Roita kohti ei liikennöidäkkään tunturikeskuksen kautta muulloin kuin perjantaina. Hetki pohdittiin pitäiskö aamulla hiihdellä rontti 6 kilsaa ison tien varteen, mutta hylättiin ajatus aika nopeasti ja soiteltiin aamuksi taksi Saariselältä. Aamulla bussia ison tien varressa venaillessa Vili tsiigaili kuittia, jonka perusteella kuski olikin tehnyt töitä hyvän asiakaspalvelun eteen myöhästyttyään kai hiukan lähdöstä. Kuitista tehtyjen laskelmien perusteella taksimies oli lasettanut kyliltä sataakahtakymppiä Kiilopäälle. Mikäs siinä. Bussi oli kuitenkin reilun vartin myöhässä. Oltais ehditty ihan hyvin vaikka olis hiljempaakin ajellut meitä hakemaan.

Bussilla paineltiin Rolloon, sieltä hikisellä pikajunalla Ouluun, josta sitten edelleen modernimmalla kaupunkien välisellä Pasilaan. Aurinko paistoi lähes koko matkan ajan kirkkaana ja Oulussakin oltiin vielä niukasti nollan alapuolella. Mieleen hiipi väkisin ajatus siitä että olis ollut ihan kiva keli vielä hiihdellä tuntureilla.

Takaisin etelässä pakkailin sukset ja ahkion varastoon ja roudasin muut kamppeet soluun. Avasin koneen ja tarkastin mihin aikaan pyykkikoneita olis huomenna vapaana. Yks kone kello 15. Jeebou, voi nukkua pitkään ennen kuin tarvii purkaa kamoja.

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.