Kevo kuulemma pitää kokea. Moni on vahvasti tätä mieltä, ja siten luonnonpuisto reitteineen on ilmeisen ruuhkainen alue kesäisin. Varsinkin kun polkujen ulkopuolella ei saa liikkua, ja majoittuminenkin on sallittua vain nuotiopaikkojen läheisyydessä. Mutta me oltiinkin vailla myöhäisen syksyn kohdetta. Ei siellä silloin varmaan ole porukkaa? Ei ollut. Mahtava mahdollisuus käydä katsastamassa jontka ihan rauhassa.
Lähdettiin Kevon kanjonin koillispäästä Kenesjärveltä, ja käppäiltiin reittiä pitkin Fjellun putoukselle asti. Otettiin pari kilsaa takapakkia ja paineltiin ”sisäilmaongelmaiselle” Kuivin kämpälle. Guivin huipun kautta ulos puistosta ja karkeasti reittiä Gaimmoaivi – Linkinvarri – Erttetvarri – Kuoppilasjärvi – Mantojärvi takaisin isolle tielle. Bussin kyytiin ja sillä takaisin Kenesjärvelle jääneelle autolle.
Kevo todellakin pitää jokaisen joskus kokea. Mutta en kuitenkaan ole varma, että pitääkö se kokea nyt sitten heti ja välittömästi, ja mihin aikaan oikeastaan siellä olisi paras käydä. Tämä lokakuun alku ainakin oli hyvä aika. Laikukas lumipeite ja aamun kuurat tekivät kyllä erityisen hyvää maisemille.
Itsessäänhän Kevon kanjonin reitti on korkeintaan neljän päivän mittainen matka, mutta yhdistämällä seikkailun myös luonnonpuiston pohjoispuolella, Paistunturien erämään alueella, saa alueella käppäiltyä mukavasti viikon. Samalla reissulla pääsee näin näkemään melko erilaisia maisemia aina mäntymetsästä aukeaan ja laajaan tunturiylänköön, sekä laajoihin suohelvetteihin, jos niistä nyt sattuu erityisesti tykkäämään.
