Hammastunturin syysvaellus 2017 – Päivä 5

Kodan penkit olivat melko kovat nukkumiseen, sillä eihän niitä siihen ollut tarkoitettu. Pohdin muutamaan otteeseen kylkeä kääntäessäni, nukkuisinko mieluummin täällä lämpimässä ja kuivassa kovalla alustalla, vaiko viileässä teltassa kevyessä sateessa pihalla. En lähtenyt pystyttelemään telttaa. Juha heräili kolmen jälkeen sytyttämään kamiinaan uudet tulet. Ilmeisesti herran +10C comfort -luokituksen omaava makuupussi ei ollutkaan ihan ideaali näille keleille. Tämän takia oikeastaan päädyttiinkin juuri tänne kodalle yöksi. Aamulla keiteltiin ja välppäiltiin kodassa sisällä. Ikkunat huuruun ja maksimaalinen ynnykkä. Kuoppajärven tyyni pinta peilasi ruskan värejä.

Tuupattiin Kuoppapään ja Kivipään välistä ylös jontkan Kuoppapään puoleista reunaa. Ainakin tähystelyn perusteella toinen puoli olisi ollut parempaa edettävää. Oma reittimme oli aikamoista pusikkoa. Paineltiin Puskulampien pohjoispuolelta ja 378.1 lammen ohi kohti Oskarinnokkaa. Pidettiin lammella tauko. Puskulampien jälkeisessä mäessä pintaan kerätty hiki jäähtyi äkkiä. Jatkoin tauon jälkeen takki päällä. Oskarinnokan juurelta seurailtiin mönkkäriuraa Pökkelönampumapäälle. Eilisen mäet tuntuivat pohkeissa ja reisissä. Kevennän vaatetusta. Nämä mäet tuntunevat huomenna. Huipulla tuulee. Aurinko piirtää muutamia teräviä säikeitä avotunturiin paksun pilvipeiton rei’istä. Pieni porotokka ihmettelee etelänveteliä. Tulee kylmä. Jatketaan Irrapäätä kohti.

Safkailtiin ekalla Irrajärveen johtavalla ojalla. Elbailtiin siinä puolisentoista tuntia. Tervas kuivatteli sukkia ja kaasupullot keräsivät jääkuorutteen pintaansa puskiessaan lämpöä kattiloiden alle. Blån Thaikana täytti vatsan. Hyvä olla.

Irrapäälle kavutessa alkoi taivaalla näkyä sinistä. Huipulla aurinko sohaisi jo nopeasti silmiin. Reissun eka aurinko. (Ei oikeasti ollut vaikka näin ylös kirjasinkin. Kirakkajoen kämpältä lähtiessä aurinko paistoi puolisen tuntia.) Kipitettiin aukeaa kaistaa Rahpesoaivin huipulle. Kovaa kyytiä. Aikaa kului lounaalta vajaa pari tuntia. Nyt keli suosii. Avoin selänne oli nautinnollista käveltävää tiheiden koivikoiden jälkeen, ja näkymät olivat mahtavat.

Hengattiin huipulla parisenkymmentä minuuttia. Muut istuskelivat tuulensuojassa huipun kivikasan juurella, kun taas itse yritin saada ikuistettua reissun mahdollisesti ainoat aurinkoiset maisemat. Huipulta lähtiessä paiste jo loppuikin. Oli taas viileää. Suunnattiin alas Pikkuvuomajoelle.

Mestoilta ei tervasta löytynyt, mutta maapuuta oli reilusti. Joku oli ilmeisesti viime talvena kaatanut muutaman koivunkin joen varresta, mutta jättänyt polttamatta. Meille se kelpasi. Lopulta tehtiin melkoiset roihut, kunhan vain saatiin märkä puu kunnolla palamaan. Varusteet jälleen kuivaksi ja ruokaa naamariin. Parit kaakaotkin vielä. Huolto tekee hyvää. Suklaalevyn säästin edelleen avaamattomana.

Makuupussissa makoillessa lihakset tuntuvat väsyneiltä. Silleen hyvällä tavalla. Tietää tehneensä jotain. Huomenna reitti kääntyy takaisin autolle päin. Tähtäillään itseään Hammastunturia kohti.

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.