Kaldoaivi 2017 – Päivä 1

Ajeltiin Saariselältä Utsjoelle, sieltä Nuorgamiin ja edelleen pulmankia kohti. Nelonen oli komea paineltavaa Sevetin tien risteyksen jälkeen. En edes muistanut viime kerrasta miten hienoa. Harvaa muuta suomalaista tietä reunustavat samalla tavoin elämäänsä vaikeroivat tunturikoivut. Näkymä tieltä noin 20 kilometriä ennen Utsjokea oli vaikuttava. Kylää kohti lasketellessa fiilis on kuin pohjoisen naapurimme vuonoilla konsanaan. Pysähdyttiin kylällä hakemassa jäätelöt auringonpaisteeseen. Kello oli 12, raskas ja utuinen ilma seisoi. Oli lämmin. Pikkulinnut napsivat hyönteisiä ilmasta shopping center Uulan säästön pihassa.

Teno oli komea. Sen suomut välkehtivät auringossa ja rannat vilisivät kalastajia. Kalastajien autot oli pysäköity miten sattuu, pitkin poikin tienpientareita, aivan uskomattomiin paikkoihin. Mutta jotenkin se oli tosi asiaan kuuluvaa. Mitenkäs muutenkaan ne autot täällä olisivat?

Tie Nuorgamista Pulmankiin oli unelmaa. Ehkä Suomen komein tie: kapea ja kumpuileva, osittain täysin avoimessa tunturissa luikerteleva käärme. Yllättäen asvalttikin oli varsin hyvässä kunnossa. Tie aneli ajamaan. Kovaa.

Löydettiin Vappulasta paikka autolle. Perus kamojenvälppäyshässäkkä ja pohdinnat mahdollisista uupuvista varusteista. Miten tää säkki voikaan taas painaa näin paljon? Ei voi puuttua mitään, jos reppu painaa näin paljon. Kello on kaksi. Menoksi. Eka mäki ylös, tiukaa, hiki virtaa, aurinko paistaa. Miksei tuule? Pulmanki on rasvatyyni. Hiki puske pintaan ja ötökät kiinnostuvat Áhkovárrille kavutessa.

Kärpäset parveilvat kummankin päiden ja hikisten selkien ympärillä kun pysähdyttiin Ávvacohkkan ja Juovvaváritin välissä nappaamaan ekat vedet pulloihin. Kärpäsiä. Outoa. Ávvacohkkan ja Njoammelvárrin välistä aukesi hyvä näkymä. Lumiläiskät täplittivät Lavvoleageoaivin rinnettä, vaikka oli jo heinäkuun viimeinen viikko. Suunnattiin kohti Stuorraleageoaivia. Ötsit alkoivat käydä sietämättömiksi. Onko näitä aina ollut näin perkeleesti? Ne tunkivat korviin ja suuhun. Saatana! Menkää pois täältä metsästä! Tai siis tundralta! Eihän täällä yhtäkään puuta ole.

Ruokatauko Stuorra- ja Lavvolaegeoaivin puolivälissä. Blå bandin Mediterranean pasta with chicken oli aika jees. Parempaa kuin muistin. Helteellä ruoka ei kuitenkaan oikein maistu. Kello oli melkein kuusi ja ötökät alkoivat pikkuhiljaa hellittämään. Ruoka meni suoraan polttoon ja jalka liikkui taas iloisesti. Stuorraleageoaivin huipulta tähysteltiin seuraavalla kumpareella erottuvaa sinistä hahmoa. Onko se ihminen? Vai sittenkin teltta? Monokuläärin esiin kaivamisen jälkeen todettiin tynnyreiksi.

Päädyttiin pistämään leiri pystyyn eteläisemmän Geinnodatjavrin, ja siihen virtaavan lammen väliin. Hyvä mesta. Tuulee. Kaakaot ja maapähkinävoireissarit naamaan. Myslitkin vielä. Järven pohjoisrannalla oli teltta, jonka asukki kävi jossain vaiheessa hetken heittelemässä viehettä. Ainiin, laskeekohan täällä aurinko ollenkaan? Kello 12 yöllä ainakin paistaa vielä, ei taida siis laskea.

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.