Kaldoaivi 2017 – Päivä 4

Viivyttiin teltassa makoilemassa aamuyhteentoista asti. Aurinko lymyili ohuen pilviharson takana punomassa juoniaan tälle päivälle, mikä tarjosi mahdollisuuden ylipäätään hengittää teltassa. Jalkoja pakotti vielä eilisen jäljiltä. Tässä vaiheessa viimeistään oli pakko myöntää, että kerrankin rompetta oli tullut oikeasti pakattua liikaa. Jälkikäteen kotona laskeskellessa kävi ilmi että rinkan lähtöpaino oli ollut mukavasti kolmenkympin pahemmalla puolella. Ajattelin pulahtaa melko lämpimään Aksoleavssajavriin aamu-uinnille, mutta avaruusliejupohja ei houkutellut. Tyydyin perinteisempään kyykkyhuljuttelupesuun rantakivillä.

YleXän etusivussa keskusteltiin sellaisesta kauheudesta, että nuoret eivät halua toimitusjohtajiksi. Siis mitä!? Jutun juju oli jotakuinkin niin, että oltiin tehty nuorille kysely heidän urapyrkimyksistään, ja tavoitteistaan uralle. Kun yllättäen suurin osa ei esittönyt epärealistiseksi tavoitteekseen suuryrityksen toimitusjohtajan titteliä, vedettiin foliot hattuun ja johtopäätokset kaakkoon. Nuoriso on löysää ja pilalla. Ok. Vitutti. Aurinko, ötökät,  puolikuivan suon polvenkorkuinen varvikko, kivet ja kaikki. Kunnon känkkäränkkäpäivä. Nappasin kuivalihaa taskusta. Helpotti vähän. Suunnattiin kohti Adolfin kammia.

Toikkaroitiin puolisen tuntia Geresrohtun eteläpuolisen lammen soilla etsimässä ylitystä. Kummallista kuuhiekkamutaa sielläkin. Lammen poikki meni käveltävän näköinen hiekkasärkkä, joka paljastui täysin upottavaksi velliksi. Lopulta jouduttiin nöyrtymään ja koukkaamaan lammen pohjoispuolelta ympäri. Lammelta eteenpäin jatkaessa maasto muuttui kivikkoisesta taas mättäiseksi varvikoksi.

Aatun piha oli surullisen huonossa kuosissa. Roskia täynnä, ja välineet hujan hajan. Lapio siellllä ja kirves täällä. Nuotiopaikan keskellä oli puolikas paketti juustoa ja erinäinen kokoelma rytättyjä säilyketölkkejä sekä voipaketti. Kammi itsessään oli kuitenkin ihana suojapaikka. Viileä, hämyinen, ötökkävapaa taivas. Pieni, ahdas, multainen mökki. Melkein kaikkea mitä tässä muutaman päivän aikana oli ehtinyt toivoa. Talvella sinne mahtuisi hädin tuskin taistelijapari huoltamaan. Mukavasti varmaan vain yksi ukko romuinensa. Tupakirjan merkintöjen perusteella kammi on erittäin vilkkaasti liikennöity mesta. Kirjasta selvisi myös paikalla ollen jopa parinsadan poron tokka vain muutama päivä sitten. Nähtiin moinen vuosia sitten Muotkalla ja näky oli vakuuttava. Olis ollut nastaa nähdä taas. Koko reissun ajan on itseasiassa ollutkin fiilis, että oltaisiin seurattu isoa tokkaa: jälkiä, karvaa ja papanoita on näkynät paljon, mutta elikoita itseään ei ole näkynyt. Kammin vieressä oleva putous oli aika siisti, mutta tästäkään näkymästä ei kauheasti keretty ötököiden takia nauttia. Putouksen ympäristössä oli vielä paljon lunta.

Väsymyksen, ja faijan aika huonossa kunnossa olevien kantapäiden takia päädyttiin tupakirjassa vinkatulle leiripaikalle Ylä-Pulmangin rantaan. Hyvä pyöreitä kiviä täynnä oleva biitsi, ja muutaman koivun varjostama telttapaikka. Kevyt päivä tekee hyvää keholle ja mielelle. Erityisesti faijan täysin auki olevat kantapäät kiittelivät huljuttelua vedessä ja pitkää ilmakylpyä. Kuinka kivaa voikaan lapsellinen rannassa kahlailu olla? Olin juuri pulahtamassa uimaan kun aurinko meni pilveen. Pilveen, jota oltiin kolme päivää jo venattu, mutta joka nyt vitutti. Aina ei voi voittaa. Pulahdin kumminkin.

Elbailtiin teltassa kuuntelemassa radiota ötököiltä suojassa. Tuhottiin kalakukot ja ohranallet. Loppujen lopuksi ihan hyvä päivä. Mutta kuitenkin jotenkin jurppii. Varmaan on vaan tullut nukuttua huonosti auringon paistaessa yötkin läpeensä. Huomenna kattellaan Junkersin raatoa.

 

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.