Ulkolämpötila kävi yöllä kuuden pakkasasteen tuntumassa, mutta teltassa pysyttiin plussalla läpi yön, ainakin lähellä nukkujia, missä mittari makoili. Tuplapussi riitti vallan mainiosti, oli jopa liiankin lämmin. Sisäteltan katossa helmeili jäätyneitä vesipisaroita, ja makuupussit olivat pinnasta kunnolla märkiä. Lienee viisaampi veto pitää ensi yönä sisäteltan ovesta pelkkää hyttysverkkoa kiinni, niin kosteus pääsee paremmin pakoon.
Mystisesti pompittiin jo seiskan aikaan ulos teltasta, mutta tuli sitä kuitenkin kymmenisen tuntia nukuttua. Rapsakkaa.
Tokaa kertaa matkassa mukana ollut MSR:n Windburner kyykkäsi puurovesien keiton jälkeen. Pohdiskeltiin tähän syytä, ja epäiltiin että johtunee kehnosta kaasusta, tai että poltin olisi jotenkin vetänyt jäähän kun oli pikkuisen pakkasta. Nakkasin vehkeen rinkkaan sulamaan.
Oltiin liikenteessä ysin aikoihin. Heti tiukka ylämäki. Lämmöt päälle ja hikinoro selkään.
Kanjonin pohjalla kävely oli paskaa. Ylös – alas, ja kivikkoa. Hyi. Onneksi Njaggajavrilta päästiin kapuamaan ylös happoportaita, jotka veivät tasaisempaan avomaastoon. Ylös aurinkoon. Mitenköhän ne keski-ikäiset mammat jaksavat jumpata näitä portaita ylös. Ilmeisesti ihan hyvin.
Ylhäällä maasto muistutti Paissia. Karua, mutta muutamia mäntyjä oli vielä siellä – täällä.
Njaggajohkan portaissa oli liukasta. Juha kompuroi keulilla ja naurahdin. Karma iski kolme askelta myöhemmin ja vedin itsekin perseelleni. Nilkasta kuului rusahdus, mutta sille kesti kuitenkin varata painoa. Kirrasin vaelluskengän nauhat. Hoidetaan nyt edes yksi K.
Gamajotunsuohpasajalla oli kiva kota. Pidettiin pikku tauko kolealta tuulelta suojassa ja ihmeteltiin telttojen alle varattuja näkkäreitä. Melkoisia. Mieluummin nukkuisin kyllä pehmeillä mättäillä, mutta laavun ympäristö oli kyllä kieltämättä kostea ja kivikkoinen.
Alamäki takaisin kanjonin pohjalle oli jyrkkä, vauhdikas jopa. Varpaat tekivät tuttavuutta kengän kärkien kanssa ja kynsien leikkuutyön jälki punnittiin todella. Maasto kahlaamoiden välillä oli lempeää mäntykangasta, kahlaamot itsessään taas lempeitä virroiltaan, mutta edelleen vesi oli viileää. Hyvää jumppaa ääreisverenkierrolle.
Roajasjavrin nuotiopaikalla Windburder ei ottanut vieläkään toimiakseen. Onneksi oltiin kerrankin pakattu varapolttimeksi MSR:n taskuraketti mukaan ja saatiin sillä keiteltyä. Mutta eihän nyt noin kallis poltin voi tavallisessa käytössä noin vain hajota. Kyykkääminen ihmetytti suuresti. Summit to eatin Kana Fajitaksestakin tuli keittoa kun ajatuksissani kaadoin sinne liikaa vettä.
Fjellua kohti käppäillessä nilkka alkoi kipeytyä, ja jalka painoi muutenkin. Tummumisen näki selkeästi muistakin. Lähetettiin viestit Roajaskaidin selältä ja köpöteltiin kivistä uraa eteenpäin. Hiljaista oli. Pieni viima puski naamaan, ja keli alkoi tuntua yhtä kylältä kuin enenevissä määrin lumen peittämä maisema näytti. Kuiville lähtevä polku ei tullut millään vastaan, ja vasta kun saatiin se kiinni, nöyrryttiin pukemaan kuoritakkeja päälle. Miksei aiemmin? Oli pitkiä kilometrejä.
Fjellun kammilla pistettiin sisustus uusiksi ja järkkäiltiin pihalta laverit sisälle nukkumista varten. Takka savutti kovasti sisälle, joten lämmitettiin vain kymmeneen asteeseen ja annettiin olla. Sienipastat naamaan ja surkea yritys jälkkärisuklaamousseista. Oli vahva mielikuva että joskus partiossa junnuna tehtiin vaelluksella suklaamoussea, mutta nyt tuli vain vetistä suklaamössöä. Ensi kerralla otan sheikkerin mukaan niin ehkkä vaahdotus onnistuu.
Koko illan näpertelin kyykänneen Windburnerin kanssa saadakseni jonkin diagnoosin. Poikien mentyä jo nukkumaan jäin vieläkin sitä näpräilemään. Mieleen muistui jostain kummasta, että pienen pieni aukko, josta kaasu purkautuu voisi tukkeutua. Lopulta neulan kärjellä puretun polttimen purkausreikää tökkien sain kuin sainkin laitoksen taas toimimaan! Jes! Keitin toimi taas koko loppureissun mukisematta.
Ulkona satoi nyt räntää, ja eilistä hieman vahvemmat, joskin edelleen varsin heikot reposet laahustivat taivaalla.