Korviksen kierros – Päivä 6

Myräkkä. Yöllä kusella käydessä tuuli piiskasi märkää lunta paljaaseen ihoon. Todellinen hirmukeli hiihtelyyn. Mutta yllättävän valoisaa. Roppu-koira tuhahti palatessani sisälle.

Heräilin valoon jo ennen seiskaa, mutta yritin pilkkiä vielä kasiin asti kun silloin kello oli vasta kilkattamaan laitettu. Vanha patu pisti eilen kuvailemansa antennivirityksen pystyyn varmasti ja näppärästi puolen aikaan, ja päätettiin sitten myös nousta kun radiokin kuului. Selkeästi optimaalista antennikulmaa oli haettu ennenkin, sillä kuuluvuus oli kerralla täydellinen. Kuunneltiin Yle Suomen merkkipäiväonnitteluita.

Vikalle aamulle oli laihahko aamupala. Ei sillä, etteikö safkaa enää olisi ollut. Mutta mitä järkeä sitä nyt on enää huoltaa kun nouto on jo niin lähellä. Ei tarvi toista leipää tehdä, kun lounaalla ollaan jo ravintolassa. Niin niin.

Nähtiin vielä vähän Ropun temppuja ja Patu kyseli kuvausvermeistä. Kyseli lykkäänkö näitä kuvia jonnekin, mutta en kehdannut tätä sivua vielä vinkata. Jotenkin tää touhu tuntuu aika raakileelta vielä.

Lähdettiin pyryyn, ja Roppu olisi mielellään lähtenyt mukaan myös. Haukku kuului vielä pitkälle toiselle puolen jokea, mutta koiralla oli tiedossa rokulipäivä. Kamppeet olivat läpimärät alta aikayksikön, mutta se ei haitannut. Penkinlämmitin oli jo sen verran lähellä, että sen melkein jo tunsi perseessään. Patun eilen hiihtämä ura oli jo monin paikoin kadonnut kokonaan.

Lumi tarrasi suksen pohjaan eikä irronnut hyvällä – eikä pahalla – tahdollakaan. ”Liu-uta sitä vitun suksea.” Ei auttanut. En jaksanut. Ei enää kiinnostanut. Vikalta ojalta ennen tietä kävelin paakkupohjaiset lankut jalassa. Tien varressa skarapasin sukset ja holvasin anti-iceä pohjan täydeltä. Pitikin mennä jättämään se auto sinne Tikkasen Vieriharjulle. Vili hylkäsi sukset tien varteen ja viereen hylättiin ahkio myös. Uudella luistolla autoa kohti.

Aura-auto tuli ennen erotukselle vievää tietä vastaan. Uusi höylätty tienpinta luisti märkää höttöä huomattavasti paremmin. Hetken päästä toiseen suuntaan tullessaa aurakuski tarjosi kyytiä autolle, mutta kieltäydyttiin kohteliaasti. ”Auto on tossa ihan mutkan takana.” Ei ollut. Eikä vielä seuraavankaan. Muutama kilsa siinä oli vielä. 2,5h meni lopulta Naltiojoelta autolle. Aurakuski oli tehnyt tarkkaa työtä ja onnistunut auraamaan auton ymäryksen niin ettei kaivuuhommia tarvinnut tehdä juuri ollenkaan. Kiitos siitä. Ukot kyytiin ja takaisin tien poskeen hylättyjä kamoja hakemaan.

Leväytettiin koko pakka auki keskelle tietä tuuleen ja tuiskeeseen. Kuivaa päälle ja itkunsekaisia välppäysliikkeitä. Ei puhdasta päälle, menisi näin likaisen ukon yllä hukkaan. Hetkessä härdelli hoidettu. Pidonhallinta irti ja keula kohti etelää. Somet tulille ja avointa Matkahuollon toimipistettä etsimään jotta että saataisiin laina-ahkio heti postiin. Penkinlämmitin täysille ja autoon taktisesti talletettua suklaata naamaan. Luksusta. Poppi soi. Onneksi keli oli tänään paska, niin ei vituttanut yhtä paljon lähteä pois.

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.