Vaellus Käsivarren erämaassa 2018 – Päivä 7

No ei kai meillä mikään kiire minnekään ole. Perjantai vasta ja duunit jatkuu taas maanantaina. Käydään tsekkaamassa vielä miltä ne Tammukkaoaivin suomut näyttää paikanpäällä. Jätettiin teltta pystyyn niille sijoilleen ja dumpattiin suurin osa vermeistä sinne odottelemaan. Suunnattiin suoraan etelään.

Tammukkaoivin huippu oli liuskoista kalliota. Kauempaa katsottuna todellakin kuin Taimenen suomuja. Lähempää tarkasteltuna sikin sokin mäelle kylvettyä mosaiikkia. Muutama poro poukkoili sekamelskan seassa, pitäen etäisyyttä meihin. Huipullakin kosteiden kolojen sammalmatosta puski esiin hillaa. Tähysteltiin Ropinsalmelle, mutta se jäi rinteen katveeseen. Ruvettiin katselemaan kelloa ja pohtimaan loppupäivän suunnitelmaa.

Yöksi lupailtiin sadetta. Teltta oli viimeistään nyt aivan kuiva, seistyään yksikseen muutaman tunnin auringonpaisteessa ja tuulessa. Soitin Ropinsalmelle ja varasin sieltä mökin yöksi. Saunavuorot olivat kuulemma jo menneet. Linnuntietä majoitukseen Tammukkaoivilta oli reilut kuusi kilometriä, mutta teltta ja tavarat olivat Ropin kupeessa ja auto Iitossa. Vastaanotto oli menossa kiinni ysiltä ja kello kolkutteli jo yhtä. Töppöstä toisen eteen siis.

Teltalla safkailtiin nopeasti ja pistettiin kamppeet pakettiin. Suunta länteen ja Akkispahta kiikariin. Kello oli kolme ja matkaa autolle oli linnuntietäkin reilu 11 kilometriä.

Poukkoiltiin Goarvejavrin pohjoispuolelta Biettas Annejohkaa kohti. Arvioitiin ettei kierto soiden pohjoispuolelta polkua pitkin kannata, matkaa tulisi muutam kilometri lisää. Eivätkä suot täällä päin olleet vielä näyttäneet kovinkaan vittumaisilta könyttäviltä. Sitä paitsi alkuun päästiin mukavasti poukkoilemaan avointa ja kuivaa varvikkoa rinnettä alas.

Sitten alettiin tulemaan avointen loppuun. Valkoiseksi metsäksi kartassa merkatut läiskät paljastuivat lähes läpitunkemattomaksi koivupajusaatanoiksi. Märkä suo vyötärölle ylettävine varpuineen oli nopeampaa ja mukavampaa edettävää. Lahkeita alkoi shortsit jalassa tulla ikävä. Tätä oikaisureitinvalintaa tulevaisuudessa pohtiville voin todeta, että se pohjoisen polkukierto olisi todennäköisesti ollut nopeampi, ja varmasti pituudestaan huolimatta paljon kevyempi vaihtoehto. Lopulta päästiin taas kuivaan koivikkoon Akkiksen rinteeseen.

Polku oli nopeaa baanaa aivan kuten se oli ollut viikko sitten. Nyt se kuitenkin tuntui paljon pidemmältä. Lähes loputtomalta. Kivikkoinen pohja alkoi särkeä jaloissa. Oli kiire, ei aikaa tauolle. Kiihtyvän loppukirin jälkeen oltiin autolla puoli yhdeksältä. Rinkat kokonaisina konttiin ja kaasua.

Tunnelma Ropinsalmen respassa oli pysähtynyt. Pari pappaa kaffella ja vanha nainen tiskin takana. Avainten noutamiseen kului aikaa. Sain kattavan selityksen alueen palveluista, mutta vanhan naisen puhe oli niin hidasta etten saanut siitä oikeastaan mitään selvää. Sain vastaukseksi hämmentyneen, lähes tyrmistyneen katseen kysyessäni olisiko paikasta mahdollista ostaa kaljaa. Ei kuulemma ollut.

Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät merkitty tähdellä (*).

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.