Luirolta saatiin taas hyvä startti ja oltiin liikkeellä jo ennen puolta yhdeksää. Keräiltiin kamppeet ja keiteltiin aamupuurot hiljaa Raumalaisten vielä nukkuessa. Pakkasta oli liikkeelle lähtiessä vielä pari astetta ja nollan alapuolella taidettiin mennä puolille päivin asti, ainakin naamatuntuman mukaan. Vili veti taas ensimmäisen vetovuoron ja tempoi ahkion ylös Luusuanvaaran ja Ampumapäiden rinteitä. Tuiskukurussa sitten vaihto ja meikäläinen vuorostaan kiskoi Pikkutuntureiden nousun ahkion kanssa. Oltiin suunniteltu että safkattaisiin Vintilätunturin huipulla, koska kartan perusteella sieltä pitäisi olla hyvät näkymät ja tuuli oli koko aamun ollut heikkoa. Vintilätunturin ja Solustamaselän satulaan saapuessa alkoi kuitenkin taivaalta yllättäen sataa rakeita ja päätettiin jäädä Vintilätunturin kupeeseen tuuheimman mahdollisen männyn alle suojaan keittelemään. Kahvia hörppiessä sää alkoi selkeytyä ja päätettiin käydä vielä Vintilän huipulla, sillä se olisi mitä luultavimmin jäämässä viimeiseksi edes jotenkin erämaan puolella olevaksi huipuksi retken aikana.
Vintilä osoittautui erityisen hyväksi tähystyspisteeksi. Huipulta näkyivät niin Sokosti ja sitä ympäröivät tunturit, kuin myös Kiilopään naapurit Niilanpää ja Rautupää. Lounaassa taas kohosivat yksinäisen näköisenä Nattaset, joiden vasemmalla puolella aapojen yllä erottui vielä hetki sitten yllämme ollut raekuuro, sekä lumikuuroja. Hetken huipulla hengailtuamme ilmestyi taivaalle kaksi kaartelevaa kotkaa, jotka näyttivät tähystelevän Vintilätunturin ja Vintilävaaran väliseen jontkaan. Maisemian katsellessa alkoi takaraivossa jo pikkuhiljaa kolkutella se fakta että huomenna pitäisi taas poistua erämaasta ja jättää tällaiset maisemat taakseen.
Laskiessamme Vintilältä alas Suomujoen yli menevälle sillalle alkoi lumi jo pikkuhiljaa sohjoutumaan, mutta jyrkkä alamäki takasi sen että vauhtia riitti mielin määrin. Suomunruoktuun saavuttiin virka-ajan puitteissa juuri hiukan ennen neljää. Kuten olettaa saattoikin, virtasi kämpälle paljon porukkaa päivän mittaan, ja lopulta autio- ja varaustuvassa majoittautui yhteensä 11 henkeä. Rakeiden lisäksi iltapäivällä saatiin vielä varsin sankka lumipyry jota oli mukava katsella lämpimän tuvan ikkunasta kahvia siemaillen. Lumikuuron mentyä ohi kävimme katsastamassa läheisen Suomunruoktun museokämpän, joka aikoinaan oli toiminut kullankaivajien kotina ja toisen maailmansodan aikaan taas saksalaisten tiedustelupartioiden tukikohtana. Kahdeksan aikaan taivas alkoi aukenemaan tarjoten mahdollisuutta oikein kirpeisiin yöpakkasiin.
Viimeisen maastossa vietetyn illan kunniaksi pistettiin vielä tulet pihalle ja vuoltiin viimeisiä kuivalihoja nassuun liekkejä tuijotellessa. Jälkikäteen kuultuna tuo yö olisi kai tarjonnut mahtavaa revontulien loisketta. Tuon illan ainoat revontulihavainnot kuitenkin tein vasta kotona etelässä tarkastellessani kameran kennolle tallentuneita kuvia.