Viimeinen päivä. Aika palailla takaisin infrastruktuurin ja sähköpostien maailmaan. Aika olla taas tavoitettavissa koko ajan ja käydä suihkussa joka päivä.
Päätettiin ottaa aamu rauhassa eikä pistetty kelloa herättämään. Yöllä piti olla yli kymmennen asteen pakkanen ja sen oli lupailtu kestävän pitkälle yli puolenpäivän. Auringonpaistettakin piti olla suurimman osan päivästä. Makuupussin pohjalta oli mukava kuunnella muiden retkeilijöiden tekevän lähtöään itse vielä välillä torkahdellen. Hypättiin pusseista ulos vasta muiden lähdettyä ja tehtiin aamun rutiinit oikein rauhallisesti. Pihalla käydessä aurinko lämmitti kasvoja ja lumi rouskui kenkien alla. Umpihanki kantoi ilman suksiakin.
Liikkeelle lähdettiin puoli yhdentoista aikaan. Ahkio näytti ensimmäistä kertaa varsin siistiltä, eikä lainkaan ylikuormatulta. Hiihdeltiin Suomujoen vartta ihan piruuttaan vähän matkan päässä kelkkaurasta kun umpinenkin kantoi kuin hoidettu latu. Taivaalla valui pumpulia hitaasti toisistaan erkanevina palleroina aina välillä auringon peittäen. Etenemisvauhti oli kelin ansiosta nopea vaikka hiihdeltiinkin rauhassa ja maisemia piti unohtua ihailemaan tuon tuostakin. Ei prkl kun olis ollut tällainen keli koko keikan ajan. Olis ollu makiaa.
Yhdellä vetovuoron vaihdolla oltiin jo yhden aikaan Terävänkivenpään koillispuolella erään nimeämättömän huipun rinteellä pitämässä ruokataukoa. Vaikka nälkä ei vielä ollut ehtinyt myöhäisen aamupalan takia tulla, päätettiin kuitenkin safkailla ennen kuin nähtäisiin yhtäkään latua. Paikka 5/5. Yksinäinen lumikuorman painosta talven aikana katkennut mänty tarjosi hyvän suojan ylärinteeltä puskevalta tuulelta. Vaikka pakkasta oli vieläkin pari astetta ja ympärillä oli navakka tuuli olisi suojaisassa lokerossa voinut auringon tarjoaman lämmön myötä safkailla vaikka pelkkä urheilukerraston paita päällään. Maisemaa katsellessa alkoi haikea fiilis hiipimään mieleen. Oli aika jättää tunturit taakseen ja palailla asfaltin ihmemaahan. Keiteltiin safkan päälle vielä rauhassa kahvit.
Liu’uttiin Niilanpään päivätuvalle ja jätettiin ahkio sen seinustalle odottamaan. Niilanpään huipulle noustessa pilvet olivat taivaalla selkeästi lisääntyneet. Huipulta näkyi Kaunispään laskettelurinteitä pitkin lähestyvä sakea lumisaderintama ja etelässä taas lukuisia pieniä kuuroja jotka olivat ilmeisesti aikaisemmin pyyhkineet vierestä ohi täysin huomaamatta. Niilanpäältä lasketeltiin Kiilopään tunturikeskusta kohti latupohjaa pitkin. Tunturikeskuksella oli kauheasti ihmisiä. Kiljuvia lapsia, nopeissa laseissa hiihtäviä keski-ikäisiä koko latuverkoston omistajia ja ulkomaalaisia turisteja. Kävi kuitenkin munkki, ja sekä hotellin että hostellin puolella oli tilaa just kahdelle. Otettiin hotellihuone ja jonkin aikaa vain lagattiin sängyillä tai nojatuolissa. Sit respasta pintit ja saunaan. Peilistä vastaan tuijotti sotkuiset hiukset päässään jannu jonka naama punoitti palaneena. Tuntui häiritsevän kliiniseltä olla valkoisena hohtavien kaakelaiden ympäröimänä valoisassa saunassa. Hämyinen Härkävaara oli parempi.