Tuli nukuttua hyvät unet, peräti 11 tuntia putkeen. Kömmin ulos teltasta kymmenen aikaan ja söin verkkaisesti aamupalan. Faija oli jo syönyt ja suunnitteli lähtevänsä käymään Vainosjärven selälle työntyvän, noin kilometrin mittaisen kummallisesti kumpuilevan ja kapean niemen kärjessä. Lähdin mukaan. Ei se mitenkään erikoinen ollut, mutta olis kuitenkin nakertanut jos ei olisi käynyt. Ihan hyvät maisemat järven selälle.
Palattiin takaisin leiriin, pakattiin kamat ja lähdettiin liikkeelle yhdeltä. Ehdittiin kävellä vartti kunnes törmättiin jo ensimmäiseen vastaantulijaan. Vätsärin on aika syrjässä, eikä siellä pitäisi usein törmätä muihin ihmisiin. Vastaantulija oli palailemassa kalareissulta ja kertoi iloisena kuinka oli saanut juuri yli kaksikymmentä vuotta sitten aloitetun projektin päätökseen, nyt oli saatu napattua kaikki mahdolliset lohikalat Suomen erämaista. Vai oliko se pelkästään Vätsäristä. En muista. Enkä muista mikä tämä viimeiseksi jäänyt kalalaji oli, mutta kuulemma kaikki muut olivat hoituneet parissa vuodessa projektin aloituksesta ja tämä yksi oli jäänyt ongelmaksi. Nyt miestä kuitenkin hymyilytti vahvasti.
Jatkettiin matkaa Vainosjärven ja Kalatonjärven välistä ja siitä edelleen kohti Tuulijärven ja Kärsilän Tuulijärven välistä jokea, jossa on suunnilleen järvien puolivälissä näyttävä koski. Ennen jokea havaittiin jonkun rakentama ”talo” pienen kallion vieressä. Olikohan joku rakentanut itselleen rungon saunaa varten vai mikäköhän mahtoi olla tarkoitus? En tiedä. Saapuessamme koskelle havaitsimme taas muita retkeilijöitä. Tällä kertaa kyseessä oli kaksi vanhempaa pariskuntaa joilla oli leiri Pätsikotajärvellä. Hekin olivat tulleet päiväretkelle ihastelemaan kyseistä koskea. Pidettiin kosken vieressä ruokatauko ja keiteltiin kaffet.
Joen yli päästiin hieman ylempää ottamatta edes vaelluskenkiä pois. Siitä jatkettiin kohti Ylimmäisen Porijärven eteläkärkeä ja siitä edelleen Rovipäätä kohden. Päästäksemme Ison Rovijärven ja Ylimmäisen Porijärven välisen joen yli jouduimme kuitenkin kävelemään lähes Iso Rovikselle asti kohtaan jossa kaksi Isosta Rovijärvestä laskevaa jokea yhtyy. Ensimmäisen joen yli pääsimme taas vaelluskengät jalassa, mutta toisen joen ylitystä varten piti vaihtaa kahluukengät (Crocsit, täydelliset tähän hommaan) ja kääräistä lahkeet polven yläpuolelle. Tähän asti oltiin koko päivä talsittu kivikossa, mutta kun lähdettiin nousemaan kohti Rovipään huippua kivikko harventui ja lopulta loppui. Mäkeä ylös noustessa pilvet myös alkoivat väistyä auringon tieltä ja aurinko alkoi paistaa, vaikka näin piti sääennusteiden mukaan tapahtua vasta kahden päivän päästä. Nannaa.
Huipulla napsittiin kuvia ja todettiin kellon olevan jo yli kahdeksan. Päätettiin tarkastaa huipun vieressä oleva lampi leirin pystyttämistä varten ja lopulta iskettiin teltta lammen rantaan. Vähän kivinen alusta, mutta muuten hyvä paikka. Taivas pohjoisessa oli kirkas, mutta etelästä työntyi paksu yhtenäinen pilvimassa jonka aurinko värjäsi punertavaksi. Pari poroa tutkaili hetken leiriämme Rovipään huipulta päin ja jatkoivat matkaa. Auringon laskettua lämpötila tippui nopeasti päätyen yöllä lopulta seitsemään asteeseen.