Herätys kirpeeseen aamuun puoli kympiltä. Yöllä oltiin käyty mittarin mukaan viidessä asteessa, mutta nyt oltiin palailtu jo lähemmäs kymmentä. Faija tosiaan kantaa näillä keikoilla lämpömittaria mukanaan jotta voi havainnoida kuinka lämmintä on öisin ulkona ja teltassa. Kaikki tämmönen pikkunäpertely on vaelluskeikkojen se juttu. Ei se kävely oo kovin erikoista, mutta se fiilis kun heittää rinkan pois selästä ja nojailee vartin tai pari siihen tsiigaillen pilviä ja miettien mitä pussiruokaa rinkasta tänään ruokatauolla löytyy on aika magee. Mutta ei se mageeta olis jos ei olis kävelly siihen alle paria tuntia.
Lähdettiin liikkeelle vartin yli 11. Kierrettiin vähän Rovipään rinnettä ja ylitettiin Rovijärvien linja läntiseltä kannakselta. Kannas ei katkaissut vesilinjaa täysin, vaan senkin kohdalla oli neljä metriä leveä joki. Kahluukeppien määrän perusteella aika moni muukin kulkija oli mennyt tästä yli. Vilkaistiin kiikareilla vielä itäisempää kannasta ja todettiin että mennään tästä läntiseltä yli. Piti taas vaihtaa kahluukenkiin.
Tavoitteena oli päästä pitämään pitkä ruokatauko Routasenkurun eteläpäähän. Tsiigailtiin kartasta että vähimmillä kivikoilla päästään kun luovitaan Hirvasselän kautta ja sitten koukataan Kalatonjärven eteläpuolelle. Reitti oli hyvä ja melko vähin kivikoin päästiinkin eteenpäin. Rovipään etelärinne on kummallinen. Siinä on joskus kasvanut isoja puita, mutta nyt se on täynnä pelkkiä kaatuneita ja kuivuneita runkoja. Mikälie puut sieltä kaatanut. Viimeksi kun oltiin täällä oli rankoja rinteessä vielä enemmän kuin nyt.
Hirvasselällä pidettiin oikein hyvä elbaustauko, yksinäinen kivi muuten lähes kivettömällä mäellä antoi mukavasti suojaa tuulelta ja aurinko lämmitti naamaa. Priimaa. Vähän tauon jälkeen bongattiin poron vasa ja sen emä. Kummatkin olivat hyvin keskittyneen näköisiä mutustaessaan jäkälää ja päätettiin koettaa kuinka lähelle päästäisiin hiipimään ennen kuin ne huomaisivat. Noin kahdenkymmenen metrin päässä rinkkani osui männynoksaan joka kahahti. Vasa nosti päänsä, mutta emä ei tajunnut mitään. Vasa tuijotti vuoroin meikäläistä ja vuoroin emäänsä ikään kuin kysyäkseen että mitäs nyt tehdään. Emä ei edelleenkään tajunnut mitään joten vasa jatkoi syömistä. Kaksi askelta lähempänä jokin rasahti jalan alla ja vasa otti jalat alleen. Tällöin emä vasta tajusi että joku oli hiipinyt lähelle. Parivaljakko lähti ensin karkuun oikealle, sitten vasemmalle ja lopulta palasi takaisin ja jäi tuijottamaan meitä. Kummia elukoita.
Routasenkurun eteläpäässä on kummallinen kannas Kalatonjärven ja Jaakkolanjärven välissä. Se näyttää vähän hassulta jo kartasta katsottuna, mutta paikanpäällä se on vielä kummallisempi. Se on kapea ja korkea, ja se juuri ja juuri jakaa nämä kaksi järveä siten että niiden vedet koskettavat ainoastaan niiden syöksyessä Routasenkuruun. Routasenkuru on kymmenisen kilometriä pitkä, ja se kulkee juuri Suomen puolella mukaillen Suomen ja Norjan rajaa. Tai ehkä raja mukailee sitä. Täällä eteläpäässä, kurun yläpäässä, on hieno vesiputous. En ole nähnyt kurua oikeastaan muualta, mutta jo tässä päädyssä on näkemistä. Jos käyt Vätsärissä, käy täällä. Hengailtiin kurun eteläpäässä yhteensä kolmisen tuntia, syötiin, keiteltiin kahvia ja nappailtiin kuvia.
Kurulta jatkettiin kohti Pirukaamuvia ja siitä edelleen kohti isointa Harrijärveä. Matkalla törmättiin pariin poroon jotka jäivät tuijottelemaan meitä pienen lammen toiselta puolelta ja näyttivät aluksi jopa lähtevän seuraamaan. Vähän ennen Harrijärviä, Pirukaamuvin itäpuolelta aukesi mahtava näkymä Lujapuolijärvelle. Samalla aurinko alkoi vetäytyä pilven taakse piileen. Yhtäkkiä tuli jotenkin syksyinen fiilis. Punersivatko varvut jo näin paljon pari päivää sitten? Harrijärvistä isoimman länsirannalta löytyi hyvä leiripaikka. Tasaista hiekkapohjaista maata ja ranta mukavan lähellä. Idästä näytti tulevan iso pilvimassa joka oli juuri sopivan tumma jotta yöllä saattaisi sataa. Keitin ei jaksanut palaa kunnolla vaikka kaasua tuntui olevan jäljellä ensimmäisessä kaasupullossa melko paljon. Prkl, eikai polttimo ollut hajonnut? Äsh, hitto jos pitää joka kerta tehdä tulet kun haluaa keitellä. No ei, kaasupullon venttiilissä taisi vain olla joku vika. Uudella purkilla keitin taas kävi ja kukkui. Ilta kylmeni nopeasti auringon ollessa pilvessä. Nukkumaan mennessä oli enää 7 astetta lämmintä.