Vika kokonainen päivä skutsissa. Rennon hitaat aamutoimet ja puolilta päivin liikenteeseen. Noustiin Tuulipään harjanteelle ja jäätiin ottamaan viimeiset vilkaisut erämaasta. Sitten alas kohti Ristijärveä.
Lasketeltiin seuraillen puroa joka laski Ristijärveä kohden. Kivikuvaus kartassa piti hyvin paikkansa ja kivet loppuivat juuri siinä kohtaa kun karttaan oli merkitty. Yllättävää. Ristijärvi oli oudon sininen. Tuli mieleen Avarassa luonnossa joskus nähdyt trooppiset laguunit, sillä järvi on hiekkapohjainen ja vesi oli kirkkaan vaaleansinistä. Kai siinä oli sitten liuenneena kuparia tai jotain muuta joka veden värjäsi. Ristijärven ja Tuulijärven välisellä kannaksella bongattiin täysin valkoinen poro. Sitä ei juurikaan kiinnostanut kun kävelimme sitä kohti. Se tuijotteli meitä aina hetken kuullessaan askeleita ja jatkoi taas syömistään. Juuri kun oltiin pääsemässä lähelle rinkka repäisi pienen männyn oksaa joka rasahti. No sitähän se sitten pelästyi ja lähti loikkien karkuun. Sainpahan jonkun kuvan kuitenkin.
Tuulijärven itäranta oli mahtavaa hiekkarantaa. Pidettiin uimarannan oloisella paikalla taukoa ja huuhdottiin pahimmat hiet pois. Vitsailin että tuossa vieressähän olisi hyvä paikka virittää beach volley verkko, kun kenttä on jo valmiina. Siinä sitten kiikaroidessaan faija yhtäkkiä bongasi pohjoisemmasta mökin jonka rannalla oli, uskomatonta mutta totta, ihan tyylikkäästi rakennettu biitsiverkko. Kaikenlaista. Tuulijärven rannoilla on itseasiassa aika paljon mökkejä, erityisesti Ristijärven ja Tuulijärven välisellä kannaksella.
Tuulijärven eteläpäässä huomattiin polun vieressä melko tuore leiripaikka, jossa joku oli selkeästi viettänyt useamman tovin. Paikalle oli rakennettu kivistä uuni, ja pilkottu valmiiksi puut seuraavalle joka niitä tarvitsisi. Puita ei suinkaan oltu jätetty vain pinoksi maahan, vaan ne oli pinottu halkaistun pikkutukin päälle, joka seisoi neljän oksan varassa. Toiseen päähän oli aseteltu pieni männynoksa saparoksi, joka paljasti että kysessä olikin possua esittävä taideteos.
Tuulijärven eteläkärjestä jatkettiin kohti Rupisuolijärven pohjoispäätä. Tästä välistä kirjoitin illalla muistiinpanoihin seuraavasti: ”…oli taas kivistä helvettiä. Ihan p***aa, ei jatkoon.” Tahtoo sanoa, vältä tulevaisuudessa tätä reittiä jos suinkin mahdollista.
Rupisuolijärven pohjoispäässä kivikon hellittäessä pidettiin ruokatauko. Oli taas lämmin, eikä hinku kivikkoon kompastelemaan ollut kovin suuri. Melkein puolet reissulle otetuista digestive-kekseistä oli vielä syömättä. Suunniteltu yöpaikka ei enää ollut kovin pitkän matkan päässä ja kello oli vasta kolme. Ruokatauko venähti parituntiseksi siestaksi. Keiteltiin paritkin kahvit. Toinen vesitaso lensi yläpuolelta melko matalalla kohti erämaata ja kuulosti laskeutuvan Tuulijärvelle. Pumpulipilvet liikkuivat nopeasti. Rinkkaa vasten makoillessakin tuli hiki.
Paineltiin Pahtareikäjärven länsirannan kautta kohti Pätsikotajärveä. Pätsikotajärven itäreunalla olevassa notkelmassa oli jono pöllejä jotka olivat poikittain rinteessä. Jono näytti suuntaavan itään kohti Pahtareikäjärveä. Hetken niitä ihmeteltyäni tajusin että kyseessä oli veneiden siirtämiseen tarkoitettu reitti. Ei siinä sinänsä mitään kummallista, Pätsikotajärvi ja Pahtareikäjärvi ovat vain reilun puolenpuolen kilometrin päässä toisistaan, mutta kohta jossa pöllien jono nousi Pätsikotajärveltä ylös oli niin jyrkkä, etten itse ehkä lähtisi kävelemään mäkeä rinkka selässä siitä alas. Aika hullun hommaa kiskoa siinä venettä edestakaisin. Noh, ei siinä kyllä tainnut olla parempiakaan paikkoja. Ehkä pojilla on kevyet veneet.
Kiikaroitiin vähän edempää kumpareelta Pätsikotajärven rantoja leiripaikkojen kartoittamiseksi. Kuukkeli tuli viereiseen puuhun ihmettelemään turistien touhuja. Bongattiin hiekkainen harjanne järven puolivälissä olevasta niemestä ja paineltiin sinne. Niemen toisella puolella oli tiedustelukierroksen perusteella neljän nuoren kalamiehen leiri. Olivat onneksi niin kaukana ettei ääniä kuulunut. Lyötiin radio päälle puoli kahdeksalta jottei Parasta ennen! -ohjelman alku menisi vahingossa ohi. Parasta ennen on siis Matti Airaksisen juontama ysärimusiikkiohjelma, jossa musiikki on pääasiassa amispoppia. Airaksisen uskomattoman hyvän ja positiivisen meiningin takia ohjelman kuuntelusta Lapissa on tullut perinne. Pieni paniikki meinasi jo iskeä kun vielä varttia ennen ohjelman alkua YleXän lähetys tuli Blockfesteiltä. Ei kai ne vaan oo menny perumaan Mattia tältä viikolta Blokkien takia. Eivät olleet. Syötiin vikat popparit pois ja viimeisteltiin rommit amispoppia erämaajärven rannalla kuunnellen. Kunnon hyvä.
